y.woman.53.jpg?1589072637

Kun itseään oppii rakastamaan jonkin verran,
silloin ei tunne alituista tarvetta kritisoida muita.
Tällä tarkoitan, että ei kritisoi ihmistä. Asiaa
voi kritisoida jos katsoo sen aiheelliseksi.
Rakkaus itseään kohtaan johdattaa ihmistä
myös rakastamaan muita ihmisiä. Jos ei ole
oppinut rakastamaan itseään, silloin ei kykene
rakastamaan muitakaan. 
Olen usein miettinyt, että miten on itsensä
rakastamisen laita heidän kanssa jotka
haukkuu pakolaisia kaikella mahdollisella
pahalla tavalla? 
Kun on tullut luettua kaikenlaista karmeaa
mitä pakolaisia vastustavat kirjoittelevat
netissä pakolaisista.
Entäs miten on laita sellaisten jotka alistavat
itsensä kirjoittelemalla sellaista tekstiä mihin
monet reagoitsee hyvin negatiivisesti ja
kriittisesti kritisoivat sitä henkilöä? Hakeeko
sellainen ihminen itselleen tahallaan negatiivistä
kritiikkiä? Saako he siitä jonkin autuuden
tunteen kun tulevat haukutuksi jatkuvasti?
Ei sellainen rakkautta itseään kohtaan ole,
vaan se on itsensä kiduttamista.
Monet aliarvoi itsensä rakastamista ja käsittävät
sen väärin, luulevat, että kysymyksessä on
omakehu ja itsensä korostaminen muita
paremmaksi.