Kun itseään oppii rakastamaan jonkin verran,
silloin ei tunne alituista tarvetta kritisoida
muita. Tällä tarkoitan, että ei kritisoi ihmistä.
Asiaa voi kritisoida jos katsoo sen aiheelliseksi.

Rakkaus itseään kohtaan johdattaa ihmistä
myös rakastamaan muita ihmisiä. Jos ei ole
oppinut rakastamaan itseään, silloin ei
kykene rakastamaan muitakaan. 

Olen usein miettinyt, että miten on itsensä
rakastamisen laita heidän kanssa jotka
haukkuu pakolaisia kaikella mahdollisella
pahalla tavalla? 

Kun on tullut luettua kaikenlaista karmeaa mitä
pakolaisia vastustavat kirjoittelevat netissä
pakolaisista.

Entäs miten on laita sellaisten jotka alistavat
itsensä kirjoittelemalla sellaista tekstiä mihin
monet reagoitsee hyvin negatiivisesti ja
kriittisesti kritisoivat sitä henkilöä?
Hakeeko sellainen ihminen itselleen tahallaan
negatiivistä kritiikkiä? Saako he siitä jonkin
autuuden tunteen kun tulevat haukutuksi
jatkuvasti?
Ei sellainen rakkautta itseään kohtaan ole,
vaan se on itsensä kiduttamista.

Monet aliarvoi itsensä rakastamista ja
käsittävät sen väärin, luulevat, että
kysymyksessä on omakehu ja itsensä
korostaminen muita paremmaksi.
------------------------------------------------------
Itsensä rakastamiseen tarvitaan suuri 
annos positiivisyyttä, positiivistä 
ajattelu tapaa, jos on positiivinen, silloin 
ajattelee myös itseään positiivisesti ja 
myös muita...rakkaus onnistuu helpommin 
jos osaa olla positiivinen ajatuksiltaan ja 
käytökseltään

abstrakt.12.jpg?1560576779