2014-05-03
Pieni maahanmuutto = suuri muukalaisvihamielisyys

Kun vertaa Suomea ja Ruotsia, niin havaitsee että Ruotsissa ulkomailla syntyneitä on kansasta noin 15%. Suomessa maahanmuutto paljon pienempää, noin 4,4% kansasta on ulkomailla syntyneitä.
Suomen vähäinen ulkolaisväestö aiheuttaa ehkä sen että suomalaisilla ei ole kokemuksia paljoa ulkolaisista ja se puolestaan aiheuttaa, ennakkoluuloja ja rasismia. Ilman kokemuksia ei saa tuntemusta, tietoa. Suomalainen muukalaisvihamielinen suuntaa katseensa Ruotsiin ja vihaisena saarnaa Ruotsin maahanmuuttajista, etenkin muslimeista. Myös rikokset on aina muukalaisvihamielisten mielessä, ulkolaisten rikokset, vaikka ne rikolliset ulkolaiset ei edes asuisi Suomessa, niin niistä saaranataan Suomessa
Suomessa on rasismi avointa ja karkeaa ja raakaa, verrattuna Ruotsiin.
Ruotsalaiset on tottuneita ulkolaisiin.
Kummassakin maassa, Suomessa ja Ruotsissa, muukalaisvihamieliset poliittiset puolueet, Sverigedemokrater ja Sannfinländare, saavat aina kaikkein eniten ääniä maaseudulla asuvilta. Miksi? Siksi kun kaupunkialueilla asuu paljon enemmän ulkolaisia mitä maaseudulla. Maaseudun asukkaan tottumattomia ulkolaisiin, siksi maaseudunväestö enemmän muukalaisvihamielistä mitä kaupunkilaiset
Aiheeni idean sain täältä. http://sverigesradio.se/sida/gruppsi...rtikel=5629850

------------------------------------------

 

2014-05-04
Juutalaisviha ja muslimiviha samankaltaista

Entinen juutalaisviha, on muuttunut muslimivihaksi. Hitlerin juutalaisjoukkomurhan jälkeen heräsi Eurooppa, häpesi tekojaan. Melkein jokaisen ajatuksista häipyi juutalaisviha pois. Häpeämisen tunne auttoi pesemään pois juutalaisvihan.
Mutta he jotka vihaavat, he jotka haluaa vihata jotain etnisyyttä tai uskovaisia tai sieltä ja sieltä tulleita, he on ottaneet nyt muslimit vihatakseen. Viha muslimeja kohtaan kiihtyy Euroopassa. On pieniä poliittisia puolueita siellä sun täällä Euroopan maissa ja jokainen niistä ajaa suunnatonta vihaa Islamia ja muslimeja kohtaan. Eräät puhuu ja kirjoittelee piakkoin tulevista sisällissodista, mukamas muslimit ja länsimaalaiset etremistit taistelisivat.
Melkein jokaisessa foorumissa rasistit ja muut muukalaisvihamieliset saarnaavat vihaansa Islamia ja muslimeja kohtaanMuslimien ja Islamin vihaajat eivät ota huomioon sitä että jokaisessa uskonnossa ja kaikissa kansoissa, on rikollisia ja ihmisiä jotka tekevät outoja ja tai raakoja tekoja. Islamia ja muslimeja vihaavat ottaa huomioon vain muslimit, välittämättä että kaikissa kansoissa on mätämunia. He leimuavat vihaansa vain muslimeihin.
Miksi ei ole heillä haluja ottaa huomioon kaikkia ihmisiä? Vastaus siihen on kaiketi se kun Islamia ja muslimeja vihaavat haluavat vihata vain muslimeja, etsiä vikoja muslimeista. Samoin he syyttää uskontoa Islam, vaikka useimmilla heillä ei ole minkäänlaista tietoa uskonnosta Islam.
Siihen päälle Islamia ja muslimeja vihaavien vilkas mielikuvitus. Mielikuvitus lentää ja ulos leijuu vinhaa vauhtia haisevia raukkamaisia valheita.
Kaikkea tuollaista ennen vanhaan tekivät juutalaisille. Nyt on muslimien vuoro kokea länsimaisten vihaajien suuri ja katkera viha. http://ligator.wordpress.com/nej-til...edemokraterna/
Voi myös kysyä että miksi nämä vihaajat ei pidä huolta omasta elämästään, opiskele ja puhdista suutaan pois pahasta rasismista?
Miksi eräät eurooppalaiset vihaajat eivät ole ottaneet opiksi Euroopan karmeasta historiasta, juutalaistenjoukkomurhasta ja muusta vainosta juutalaisia kohtaan?

-------------------------------------------

2014-05-20
Kulttuuri- ja uskonto-viha

Mainitsen että Ruotsissa Sverigedemokrater piti kansainvälisen konferensin, “islamisering av Europa”, suomeksi ehkä, “euroopan islamoituminen”. Se on sitä ääri-oikeiston fantasiaa “eurabia”‘sta. Eurabia on heidän fantasian tuotetta. Ääri-oikeistolaiset pelkää uskonnon Islamin valloittavan Euroopan, ottavan siis Euroopan haltuunsa, työntävän pois eurooppalaiset mahti-asemasta ja laittaa tilalle islamilainen sharia Eurooppaan, ne kaikkein raaimmat rangaistukset.
Se oli myös eurabiaa kun norjan joukkomurhaaja pelkäsi.
Sama viha ja pelko jatkuu, islamomuslimofobia kukoistaa ääri-oikeistolaisissa edelleenkin, samalla mitalla kuten ennenkin.
Ennen vanhaan puhuivat ääri-oikeistlaiset rotuvihastaan. Nykymaailmassa on rotuvihasta luopuneet ja laittaneet tilalle kulttuurivihan ja myös Iskamin uskonnon vihaamisen. Nyt kun sitä ei enää katsota sivistyneeksi puhua roduista, ovat ääri-oikeistolaiset vaihtaneet vihansa kohteeksi kulttuurin, etupäässä muslimikulttuurin.
Nyt taistelevat internetissä foorumeissaa ja blogeissaan ja konferenseissaan, Euroopan islamoitumista vastaan. He luulee että muslimien mukana tulee sharia Eurooppaan raakojen rangaistuksien kanssa ja että muslimit ottaa vallan Euroopassa. Tuota voi jo kutsua konspiration-teoriaksi. Luulevat että kaikki muslimit olisi uskovaisia hihuleita, jotka janoaisivat raakaa shariaa ja islamilaista Eurooppaa. Ja samalla kuvittelevat eurooppalsiten antavan islamille periksi ja suostuvan Euroopan islamointiin.
Eivät näytä ääri-oikeistolaiset tajuavan että muslimit tuli paremman elämän perään tänne Eurooppaa. Miksi siis muslimit yht äkkiä haluaisivat samanlaisen yhteiskunnan mistä he aikaisemmin pakenivat? Mielikuvitus lentää ääri-oikeistolaisilla vinhaa vauhtia. Heidän mielikuvitus ja pelko se on joka voi aiheuttaa terrorismia ja kaaosta Euroopassa. Euroopan muslimit haluaa elää rauhassa. Ääri-oikeistolaiset himoaa kahakoita ja terrorismia muslimeja vastaan.
Ketä tässä pitäisi pelätä? Muslimeja vai ääri-oikeistolaisia? Ääri-oikeistilaiset ne on jotka levittävät vihaansa muslimeja kohtaan ja fantisoivat eurabiasta. Heitä, ääri-oikeistolaisia, se on he jotka on vaara Euroopalle ja eurooppalaisille ja muille kansalaisille.

-----------------------------------------

2014-05-20
Niin sanottu islamomuslimofobia

Niin sanottu islamomuslimofobia on kuin peilikuva juutalaisiin kohdistuneesta antisemitismista Euroopan mustassa historiassa
Entinen juutalaisviha, on muuttunut muslimivihaksi. Hitlerin juutalaisjoukkomurhan jälkeen heräsi Eurooppa, häpesi tekojaan. Melkein jokaisen ajatuksista häipyi juutalaisviha pois. Häpeämisen tunne auttoi pesemään pois juutalaisvihan.
Mutta he jotka vihaavat, he jotka haluaa vihata jotain etnisyyttä tai uskovaisia tai sieltä ja sieltä tulleita, he on ottaneet nyt muslimit vihatakseen. Viha muslimeja kohtaan kiihtyy Euroopassa. On pieniä poliittisia puolueita siellä sun täällä Euroopan maissa ja jokainen niistä ajaa suunnatonta vihaa Islamia ja muslimeja kohtaan. Eräät puhuu ja kirjoittelee piakkoin tulevista sisällissodista, mukamas muslimit ja länsimaalaiset extremistit taistelisivat. Melkein jokaisessa foorumissa rasistit ja muut muukalaisvihamieliset saarnaavat vihaansa Islamia ja muslimeja kohtaan. Muslimien ja Islamin vihaajat eivät ota huomioon sitä että jokaisessa uskonnossa ja kaikissa kansoissa, on rikollisia ja ihmisiä jotka tekevät outoja ja tai raakoja tekoja. Islamia ja muslimeja vihaavat ottaa huomioon vain muslimit, välittämättä että kaikissa kansoissa on mätämunia. He leimuavat vihaansa vain muslimeihin.
Miksi ei ole heillä haluja ottaa huomioon kaikkia ihmisiä? Vastaus siihen on kaiketi se kun Islamia ja muslimeja vihaavat haluavat vihata vain muslimeja, etsiä vikoja muslimeista. Samoin he syyttää uskontoa Islam, vaikka useimmilla heillä ei ole minkäänlaista tietoa uskonnosta Islamista. Usean tieto perustuu kirjaimellisesti uskomiseen, he kuvittelee sen olevan ainoa oikea Islam. Asia on näin, jokainen uskoo tavallaan, ei ole kahta niin samanlaista muslimia että usko kaikessa olisi prikulleen samanlainen. Uskoa voi myös ilman että on kirjaimellisesti uskova. Kirjaimellisesti uskovat on pieni vähemmistö kaikista maailman muslimeista. Heillä on myös oikeus uskoonsa ihan samalla tapaa kuin minulla.
Siihen päälle Islamia ja muslimeja vihaavien vilkas mielikuvitus. Mielikuvitus lentää ja ulos leijuu vinhaa vauhtia haisevia raukkamaisia valheita. Voi myös kysyä että miksi nämä vihaajat ei pidä huolta omasta elämästään, opiskele ja puhdista suutaan pois pahasta rasismista? Miksi eräät eurooppalaiset vihaajat eivät ole ottaneet opiksi Euroopan karmeasta historiasta, juutalaistenjoukkomurhasta ja muusta vainosta juutalaisia kohtaan?
Kaikkea tuollaista ennen vanhaan tekivät juutalaisille. Nyt on muslimien vuoro kokea länsimaisten vihaajien suuri ja katkera viha.
(Illan päätteksi sanon että olen tällä palstalla kuin juutalaisten klagomur, suomeksi kai, itkumuuri. Puratte minuun kiukkuanne ja inhoanne Islamia ja muslimeja kohtaan, kollektiivisen syyttelyn takia joudun kantamaan kaikki mitä te Islamista ja muslimeista vihaatte, saan kantaa kaiken harteillani, naisen harteilla.Yhtäkkiä huomasin että se mitä syytätte muslimeja ja Islamia esim. naisen alistamisesta, yritätte tehdä samaa minulle tällä palstalla. Minä en teitä vihaa, en pelkää teitä, minuilla on myös oikeus elää ja olla, pitää uskontoni ja kulttuurini sillä tasolla kuin itse päätän, vaatteeni myös, jos niin itse haluan.
Hyvää iltaa sinne Suomeen, synnyinmaahani)

--------------------------------------

2014-05-21
Monikulttuurinen linja-auto

Linja-auto, bussi...sillä menen huristelen xxxx keskustaan. Korvat kuulee aina monia eri kieliä, Ruotsissahan asuu paljon ulkolaisia ympäri maailmaa tulleita. Se tuntuu kotoisen ihanalta kuulla eri kieliä yhtä aikaa bussissa. Se on sanojen helinää, kielet toisiinsa uppoutuu, ei sillä mitään väliä että ei ymmärrä kaikkea mitä puhuvat. Kuuluu usein suomenkin kieltä myös. sillloin ymmMuunnoksiaärrän ja tietenkin ruotsin ja englannin ymmärrän. Koskaan ei ole kukaan riehaantunut tai huomauttanut eri kielistä. hyväksymme sen että on eri kieliä ja että jokaisella on oikeus puhua omaa kieltään bussissakin. Sopu sijaa antaa, kyllä se vain niin on. On suvaittava muitakin kuin vain itseään. Ihme ja kumma, yleisesti sanottuna se sujuu aika hyvin Ruotsissa. Bussissa näkee hyvin kuinka monikulttuurinen Ruotsi on. Oli jo silloin kun tänne tulin. jo silloin oli paljon meitä ulkolaisia. Jos on suvaitsevainen ja lähimmäisiään rakastava, silloin tulee toimeen kaikkien kansojen kanssa. Oletan että myös siellä Suomessa on linja-autoja, joissa matkustelee myös ulkolaisia suomalaisten joukossa, ainakin muutama ulkolainen. Eikö olisi miellyttävää jos kykenee katsomaan maailmaa positiivisin silmin? Silloin ymmärtää että maailma on moninainen. Maapallo on vaihteleva paikka, suuri suuri pallo, ihmisten asuinpaikka. On kehittymätöntä ajatella vain itseään kotimaansa herroina. Maailma on suuri ja avara, muuaalla kaukana ei edes kaikki tiedä suomalaisista yhtään mitään.
Ajattele jos alien tulisi vierailulle maapallollemmme. Alien näkisi raivokkaita ja vihaisia, vihaavia ja sotaisia ihmisiä. Alien pitäisi ihmisä kehittymättöminä raakoina eläiminä. Ehkäpä ihmiset yleisesti sanottuna on vielä kehittymättömiä eläimen asteella olevia. Rakkaus puuttuu monen mielestä vielä. Rakkaus ei vielä ole hiipinyt vihaajien sieluun. Vihaajien sielu on vielä täynnä katkeruutta ja omahyväisyyttä.
Olisi mukava elää ikuisesti, nähdä tulevaisuus, nähdä, saada tietää, tuliko koskaan ihmisistä viisas olento, siis yleisesti sanottuna. Viisaita paljon jo on. Mutta tyhmät näkyy kaikkein parhaiten.
Mihin ryhmään haluat kuulua?
Empaattisten ja ystävällisten joukkoon?
Razzejen muukalaisvihamieliseen ryhmään?
Sotahullujen joukkoon?
Vastaukseni näyttää sinulle millainen ihminen olet. Oletko kehittynyt, tai oletko vielä ala-asteella kehityksessäsi?

-------------------------------------------

2014-06-01
Vieroksutko vierasta?

Vieroksutko vierasta? Ei kannata, kaikki olemme ihmisiä vain, samaa luuta ja verta. Ei voi heittää pois kaikkia ulkolaisia Suomesta tai Ruotsista. Vastustajien tulee totutella itseään moninaisuuteen, vieraaseen. Jolleivat totu, he alkaa voida huonosti. Voitko huonosti maahanmuuttajien takia? Eikö olisi aika katsoa itseään peilistä ja miettiä, mikä sinua vaivaa jos huonosti voit?
Monista valtioista sanotaan että ne on moninaisia, monikulttuurisia. Olen usein lukenut että myös Suomea kutsutaan monikulttuuriseksi valtioksi. Onko valtio monikulttuurinen jos siellä asuu muutama ulkolainen, tai enemmän ulkolaisia?
Valtio ja maahanmuuttajat ei tee ihmisistä monikulttuurisia. Jos kansa on vastaan ulkolaisia, ei silloin se valtio ole monikulttuurinen, jos kerran kansa vastustaa ulkolaisuutta. Useat saattaa sanoa olevansa monikulttuurisia jos ovat tekemisissä ulkolaisten kanssa jonkin verran.
Monikulttuurinen on ihminen silloin kun hänen oma kulttuurinsa sekoittuu enemmän tai vähemmän vieraisiin kulttuureihin, on saanut vaikutteita muista kulttuureista.
Jos katsotaan esim. Suomea. Suomalaiset on saanut paljon vaikutteita Ruotsista ja USAsta, moni suomalainen suosii esim. amerikkalaista, USA musikkiia, englannin kieltä. On Suomi muualtakin vaikutteita saanut. Niin sanottu Suomen kulttuurii, siinä on jo paljon vaikutteita ulkomailta, ei siis ole enää puhdasta suomalaista. Joten voi todeta että Suomen kulttuuri on monikulttuuria.
Sanoi maahanmuuttajavastustajat mitä tahansa, he ei voi saada Suomen kulttuurista pois ulkolaisia vaikutteita. Herää kysymys: millainen olisi suomalainen kulttuuri esim. ilman ruotsalaista vaikutteita ja amerikkalaisia?
Nyt kun Suomessakin on vierailta mailta tuĺleita muslimeja, niin maahanmuuttajavastustajat vieroksuvat vieraitten kulttuureja, mutta vieroksunnasta huolimatta, jotain tulee tarttumaan uutta suomalaiseen kulttuuriin muslimenkin kautta.
Miten on, oletko sinä saanut pysyviä vaikutteita esim. muslimeilta itsellesi? Jotta voisi saada vaikutteita omaan elämäänsä esim. muslimeilta, on oltava tekemissä muslimien kanssa, joko uskovaisten muslimien tai tapamuslimien, tai sitten vain yksinkertaisesti oma-aloitteisesti alkaa omata jotain muslimeilta.

--------------------------------------

2014-06-03
Kerjäläiset kaduillamme

Miksi ihminen kerjää? Siksi koska ihmisen töytyy saada ruokaa, vaatteita, ynnä muuta.
Kun ihmiselle ei anneta työtä, ei anneta asuntoa, ei anneta opiskella tavallisessa koulussa, ei voi hoitaa hampaitaan ja ei voi aina mennä lääkäriinkään kun ei rahaa ole. Silloin usein alkaa kerjäys, on saatava ruokaa lapsille ja itselleen. Muutenhan he nälkään kuolisi.
Kerjäläisten omissa valtioissa sosiaalituki on heille niin vähäistä tai täysin olematonta, siksi he kerjää ulkomailla kun siihen on tilaisuus annettu.
Monet sanoo että kerjäläisten tilanne ei ole Suomen asia, ei ole Ruotsin asia. Tuon takia monet alkaa vastustaa kerjäläisiä. Niin kauan kuin heidän maissa romaneja syrjitään kaikella mahdollisella tavalla sekä virkavallan ja kansan puolelta, täytyy romanien itse hankkia rahaa saadakseen ruokaa ja muuta mikä on elämässä tärkeää.
Moni sanoo että katsokaa, kerjäläinen istuu tuossa ja kerjää mutta samalla puhuu puhelimessa, sillä on varaa puhelimeen, ei silloin kerjätä pitäisi. Mutta marisija ei ymmärrä sitä asiaa että useimmissa tapauksissa puhelin on ainoa keino millä he voi pitää yhteyttä omaisiinsa. Puhelimia voi halvalla ostaa vanhoja sellaisia ja ostaa kortti, jota täyttää silloin tällöin, ei se kalliksi tule. Romaneillakin on oikeus pitää yhteyttä omaisiinsa ja ystäviinsä siinä missä kaikilla muillakin. Miksi romanikerjäläisen täytyisi olla ilman puhelinta, eikä voida olla yhteydessä esim. lapsiinsa ja tai kysellä lastensa vointia?
Jos ei halua kolikkoja antaa kerjäläisille, silloin ei anna, menee vain ohitse. Miksi pitää kiukkuuntua kerjäläisistä? Kiukuttaako se kun näet köyhiä ihmisiä? Epäiletkö heidän köyhyyttään? Normaali ihminen antaa muitten olla rauhassa, eikä puutu heidän elämäänsä, sillä esim. kerjäläinen ei kenellekkään pahaa tee kerjätessään. Sehän on kerjäläisten vastustajat jotka pahaa haluavat tehdä kerjäläisille.
Sen sijaan että alkaa haukkumaan kerjäläisten olemassa oloa kaduillamme, olisi se johonkin johtavaa jos esim. alkaisi toimia jotta kerjäläisten omat maat alkaisi parantamaan romanien oloja, sillä saavathan ne valtiot eu:lta rahaa romanien olojen parantamiseksi. Minne lie rahat menee noilta valtioilta.
Rikkaimpien valtioitten ihmiset, esim. suomalaiset ja ruotsalaiset, saavat avustusta, rahaa, on asumatukia, lapsilisiä ja muita avustuksia, ei siis tarvitse kerjätä kun hyvinvointivaltio on järjestänyt asiat niin että nälkään ei kuole kukaan asukkaista ja kerjätä ei tarvitse.

-----------------------------------------

2014-06-12
Islamofobia ja rasismi

Islamofobia lisääntyy Euroopassa. Myös tietenkin Ruotsissa. Viime vuosina Ruotsissa on ollut erittäin hyvä integrationsminister, Erik Ullenhag joka on aktiivisesti ottananut kantaa islamofobiaan ja työskennellyt islamfobian vähentämiseksi.
Lainaus:

Amnesty International har tidigare kritiserat Sverige för islamofobi - och att muslimer som burit religiösa symboler har utsatts för "islamofobiska incidenter".
Muslimer i Sverige utsätts för hot och attacker.
– Man ska vara väldigt tydlig med att vi ska bekämpa all form av extremism. Men det går aldrig att döma Sveriges muslimer för vad enskilda gör. Och den debatten måste hamna på rätt köl, säger han.
– Jag vill samla goda krafter och steg två är att försöka få ett antal EU-länder att lyfta frågan till EU-nivå. Det är sorgligt att det här är det första initiativ som en regering tar kring just islamofobin trots att vi vet att muslimer runt om i Europa drabbas av rasism och en kollektiv skuld.

http://www.aftonbladet.se/incoming/article19040436.ab

Amnesty International on kritisoinut Ruotsia islamofobian takia ja että muslimer jotka esim. vaatteitensa kautta näkyvät ulospäin että he on muslimeja, on he saaneet sekä verbaaleja ja fyysiska iskuja osakseen, etenkin musliminaiset,
Minun kunnasani missä asun, on myös musliminaiset alkaneet saada osakseen väkivaltaa. Viimeksi 17 tyttö jolla oli huivi päässä, häneltä repivät huivin pois. Totta kai sellainen aiheuttaa trauman nuoreen tyttöön, niin kuin kaikkiin joiden päälle hypätään sen takia että he on muslimeita.
Muistatteko Norjassa tapahtuman kun norjalainen mies joukkomurhasi poliittisesti aktiivisia nuoria? Kun lehdet kirjoitti siitä, niin aluksi ei tiedetty kuka joukkomurhaaja oli. Silloin joka puolelta alkoi kuulua ääniä että muslimi, muslimi tietenkin asialla ja alettiin syyttää kaikki muslimeja kollektiivisesti, aivan kuin jonkin indiviidin tekemät murhat, tulisi kaikkien muslimien ottaa syykseen ja jollain tavoin "puhdistaa" elämäänsä.
Kun ilmeni että joukkomurhaaja olikin etninen norjalainen, muuttui ääni kellossa, nyt loppui kollektiivinen syyttely, ei kuulunut että norjalaisten täytyisi tehdä katumus ja tehdä jotain. Sen sjaan alkoi kuulua ääniä että kaikki tietää mistä johtuu se joukkomurha että muslimit on syyllisiä kun ovat rikollisia ja raskaajia niin norjalaiset kyllästyy sellaiseen, alkoi siis jatkua muslimien syyttely kollektiivisesti Norjassa tapahtuneesta joukkomurhasta jossa murhaaja oli etninen norjalainen.
Nyt ääri-oikeisto on saanut jalansijaa eu-parlamenttiin, yksi heidän suurimmista poliittisista aiheista on, muslimit ja Islam, viha muslimeja ja Islamia kohtaan, siis islamofobia.
Ääri-oikeisto syyttelee myös juutalaisia ja romaneja.
Eurooppa on vajoamassa entisajan nazismin aikakausiin, sama viha ja sama rasismi päällä. Eurooppa ja monet eurooppalaiset on unohtanut sen aikaiset kauheudet, nyt on uusi vihankohde heillä, me muslimit.
Moni rasisti/äärioikiestolainen sanoo että ei ole mitään islamofobiaa olemassakaan, he syyttä vastustustaan Islamiin ja muslimeihin, muslimien omaksi syyksi,syyttävät kollektiivisesti kaikki muslimeja siitä että he, äärioikeistolaiset/rasistit tuntee viha ja halveksuntaa muslimeja kohtaan. He siis yrittää puolustaa itseään ja vihaansa muslimeja kohtaan sanomalla että se on muslimien vika, kollektiivisesti. Toisin sanoen he näkee kaiken muslimien vikana, eivät näe mitään vikaa omassa vihantunteessaan, eivät ymmärrä mistä se viha kumpuaa heidän sydämiin. Jokainen ihminen on itse vastuussa teoistaan ja sanoistaan, myös rasistit/äärioikeistolaiset, individuaalisesti, ei kollektiivisesti.
Minne Eurooppa on menossa? Keskiajan pimentoon? Sivistyneisyys menettää jalansijaa monen eurooppalaisen elämässä. Kun he jonkin asian takia voivat huonosti, etsii he itselleen syntipukin jonka/joidenka syyksi kaikki laitetaan.
Tätä voisi jatkaa kuinka paljon tahansa, kirjoittaa lisää ja lisää, mutta litaniani saa loppua tähän.
Hyvää huomenta, ystävät ja viholliset, aurinko paistaa ja linnut visertää. Rakastan teitä kaikkia, ihmisiä olemme kaikki.
Oletteko samaa mieltä kanssani siitä että ihmisoikeudet kuuluu kaikille ihmisille, pois kollektiivinen muslimien syyttely, pois islamofobia ja muu rasismi?

---------------------------------------

2014-06-12
Omistatko nämä kolme asiaa itsessäsi?

Arabialaisessa sanonnassa sanotaan että on kolme asiaa tai kaksi niistä, niin on arvonatoa ansainnut.
1. Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta.
2. Kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan.
3. Hyvä luonto kaikkia kohtaan.
Lainaus:

Kukaan ei ole arvonantoa ansainnut, jollei hänellä ole nämä kolme asiaa tai ainakin yksi niistä: Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta, kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan ja hyvä luonto kaikkia kohtaan. (arabialaista viisautta)

Miten on, olisiko kaikkien Jumalaan uskovaisten omattava nämä kolme asiaa?
Entäs Jumalaan uskomattomat? Onko heillä hieno ja sivistynyt luonne ilman näitä kolmea asiaa?
Ylipäätänsä, kuuluuko nämä kolme asiaa mielestäsi sekä uskovaisille ja uskottomille? Onhan kysymys ihmisen luonteesta, ihmisen hyvyydestä.
Itsestäni voin sanoa että yritän, mutta valitettavasti esim. foorumeilla unohdan joskus nämä kolme asiaa. Kun keskustelu käy kiivaasti, unohtaa varoa sanojaan, on niin helppoa loukata muita sanoillaan.
On paljon vaikeampaa kehua jotain, sanoa arvostavansa jotain keskustelijoista. Ei tämä helppoa ole ainakaan minulle. Reaali-elämässä kasvotusten se on helpompaa, mutta kirjoitellessa on joskus kuin estot vähenisi ja ei käyttäydy normaalisti niin kuin tekee elämässään.
Entäs sinulle, teille?

------------------------------------

2014-06-13
Islamofobia (jatkoa edelliseen)

Islamophobia on ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä islamia ja muslimeja vastaan.Termiä on käytetty vain kymmenkunta vuotta, mutta kielteisillä asenteeilla Islamia vastaan on ikivanhat juuret. Jo 600:lla nähtiin muslimien dynastiat uhkana Euroopalle. Myöhemmin muslimit pidetään "alempiarvoisina" ja "erilaisina." Tämän päivän Euroopassa muslimit usein pidetään yhtenäisenä ryhmänä, riippumatta yksilöllisistä lähestymistavoista kulttuuriin ja uskontoon. Paljon ja yhä yleisempää negatiivisia ajatuksia siitä, miten muslimit ajattelevat ja käyttäytyvät...sellainen johtaa syrjintään ja häirintään. http://www.levandehistoria.se/fakta-...ing/islamofobi
Alla oleva teksti vaatii ruotsin kielen taitoa, siinä mainitaan 8 ominaisuuta jotka liittyy islamofobiaan (en ala suomentamaan.
I den tongivande rapporten från Commission on British Muslims and Islamophobia i Storbritannien som baserades på konsultationer med muslimska organisationer och forskare på 1990-talet identifierades en rad kännetecken på islamofobi2 (Runnymede Trust 1997), i svensk översättning av Otterbeck & Bevelander (2006):
1. Om islam ses som monolitiskt och statiskt eller som mångfaldigt och dynamiskt,
2. Om islam ses som annorlunda och separat eller som liknande och ömsesidigt beroende,
3. Om islam ses som underlägset eller som jämställt,
4. Om islam ses som en aggressiv fiende eller som en samarbetspartner,
5. Om muslimer ses som manipulativa eller som uppriktiga,
6. Om muslimsk kritik av ”Väst” avvisas eller diskuteras,
7. Om diskriminerande beteenden mot muslimer försvaras eller kritiseras,
8. Om anti-muslimskt tal ses som naturligt eller som problematiskt.

http://www.levandehistoria.se/fakta-...er-och-uttryck
Ruotsin juutalaiset selittää näin omalla webbsivustollaan.
Valehteeleeko muslimit, juutalaiset ja muut ihmisoikeuksia arvostavat kun sanovat islamofobian olevan olemassa???
Eller, onko vain Islamin ja muslimien vastustajat oikeassa?
Kaikille ihmisoikeudet, haluavat ihmisoikeudet käsittävän kaikkia Euroopassa asuvia, myös muslimeja, romaneja ja juutalaisia.
Muukalaisvihamieliset, rasistit, puolestaan, eivät haluaisi että ihmisoikeudet käsittäisi myös muslimeja, romaneja ja juutalaisia.
Mihin ryhmään sinä kuulut?
Tietenkin sanan islamofobia tilalle olisi voinut laittaa toisen sanan. Nåja, nimi ei miestä/naista pahenna, eikä pahenna tämäkään nimitys Islamia ja muslkimeita vastustavien tilannetta. Se on mitä se on, vaikka nimi ei miellyttäisikään.
Ruotsissa Ruotsin integrationsminister Ullenhag aikoo ottaa islamofobian esille EUssa ja vaatia että jotain tehtäisiin.
Nu samlas vi mot islamofobin. I dag bjuder jag in till ett internationellt rundabordssamtal om islamofobi. Runt bordet har jag samlat forskare, organisationer, civilsamhället och regeringskanslier för att diskutera islamofobi i Europa och hur den kan bekämpas. Vi måste lyfta frågan för runt om i Europa har krafter som hetsar mot muslimer stärkts, skriver integrationsminister Erik Ullenhag (FP). 
http://www.svd.se/opinion/brannpunkt...in_3642660.svd
http://www.aftonbladet.se/incoming/article19040436.ab

------------------------------------

2014-06-13
Onko sanasi, totta, tarpeellista, ystävällistä?

Islamilaisessa sananlaskussa sanotaan, että jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portin vartija kysyy: onko se totta?
Seuraavalla portilla kysytään: onko se tarpeellista
ja
kolmannella: onko se ystävällistä?

......Ajatteletko koskaan tuolla tavalla? Mietitkö omia sanomisiasi? Kadutko koskaan sanojasi?
Sanasi.
Onko se totta?
Onko se tarpeellista?
Onko se ystävällistä?
Sanojen tarpeellisuudesta taidetaan välittää vähemmän. Totta pitää puhua ja osata puhua ystävällisesti. Ystävälliset tai vihamieliset tai ivaavat sanat jää aina muistiin, sekä omat sanat ja muitten sanat. Niitä ei voi pestä pois, ne on jäljellä ja niistä toiset ihmiset muodostaa käsityksensä sinusta, minusta, teistä, heistä....Myös valheistaan saa huonon maineen. Tarpeeton puheenlörpötys hermostuttaa muita
PS. Hiljainen palsta. Laitan "huvikseni" filosoofisen viestin jälleen kerran, palstan tyhjää kaikuvan hiljaisuuden keskelle

-------------------------------------

*****2014-06-14
Perintö, ja mahr ja sharia

Islamofobiaa on myös esim. se kun eräät tälläkin palstalla sanovat että Ruotsissa on sharia lakina ruotsalaisen lain lisäksi.
Kyseessä on aina ollut mahr, muslimska aviopuolisoiden sopimus. Jos jompi kumpi aviopuolissoista haluaa ertota, tai on eronnut ja hakee tuomioistuimelta apua saadakseen mahr sopimuksen täytäntöön, ei se ole sama asia kuin että Ruotsin laissa oli mukana sharia.
Marh sopimus on voimassa Ruotsissa jos sopimus on laillinen siinä valtiossa missä se on tehty, silloin se on myös laillinen Ruotsissa.
Ehkä tämä asia selventää hieman paremmin asiaa. Otan perimisasia kyseeksi, perintö. Kun joku kuolee, saa jotkut periä.
Ruotsissa voi opiskella shariaa, esim. käsittäen mahr ja perintö asiaa ja paljon muuta. Voi opieskella eri univeristeeteissä Ruotsissa.
Jos esim ulkomaan kansalainen kuolee Ruotsissa, ei perintö oikeus mene Ruotsin lakien mukaan. Jos mies oli USAn kansalainen, menee perintö USAn lain mukaan. Suomalaisesta kansalaisesta Ruotsissa kyseen ollessa, menee perintö suomalaisen lain mukaan, samoin on kaikkien ulkomaan kansalaisten kanssa jotka esim. on muslimeja, perintö menee sen maan mukaan minkä maan kansalaisia he oli.
Kun ulkomaan kansalainen Ruotsissa kuolee, menee perintö kuolleen henkilön kotimaan klain mukaan, näin on meelkein kaikissa valtioissa maailmassa.
Lainaus:

Skatteverket skriver:
Var den avlidne medborgare i ett utomnordiskt land tillämpas den arvsrätt som gällde för honom i hans hemland (1 kap. 1 § IDL). Även för utomnordiska medborgare gäller särskilda regler för testamente och arvsavtal (1 kap. 3–7 §§ IDL). Allmänna arvsfondens rätt i vissa fall regleras i 1 kap. 11 § samma lag

Lagen om detta:
http://www.notisum.se/rnp/sls/lag/19370081.htm
Jos esim. ruotsin kansalainen kuolee Espanjassa, Saudi arabiassa, Saksassa, silloin menee perintö Ruotsin lain mukaan.
Islamofobiset väittää tällaista että Ruotsissa on sharia voimassa. Ruotsi kuten monet muutkin maat, on kansainvälinen ja respekteeraa eri maitten lakeja eräissä asioissa, juridiikka on kansainvälinen, pakostakin jos on paljon ulkomaan kansalaisia.
En ole ottanut selvää miten Suomessa juridiikka toimii näissä asioissa, oletan kuitenkin että myös Suomi toimii samalla tavalla kuin Ruotsi.
Frihetssmedjan:
http://www.frihetssmedjan.se/2012/05/abc-om-svensk-arvsratt-och-sharia-for-folk-med-fobi-for-muslimer/
Avioliitosta vieraan maan kansalaisen kanssa:
Lainaus:
Äktenskap med utländsk medborgare
Om två personer vill ingå äktenskap inför en svensk myndighet, ska det prövas om det finns något hinder mot äktenskapet enligt svensk lag. Om ingen av dem är svensk medborgare eller har hemvist i Sverige, ska det dessutom prövas att var och en av dem har rätt att ingå äktenskapet enligt lagen i en efter eget val angiven stat där han eller hon antingen är medborgare eller har hemvist. Om båda begär det och det finns särskilda skäl, får dock prövningen ske med tillämpning av enbart svensk lag även i sådant fall.
Det kan i en del fall finnas risk för att ett äktenskap inte blir betraktat som giltigt i ett annat land. Ett skäl för detta kan vara att hindersprövningen skett enligt svensk lag och att det enligt det andra landets lag finns ytterligare hinder mot äktenskapet. Ett annat kan vara att lysning krävs enligt det andra landets lag.
Det kan också finnas andra skäl, t.ex. att det andra landet bara godtar en viss vigselritual, antingen kyrklig eller borgerlig vigsel. Man bör därför redan före vigseln ta reda på vad som gäller. I första hand bör den utländske medborgarens ambassad kontaktas. Även Skatteverket kan i viss utsträckning ge information. De upplysningar som lämnas i det följande om äktenskapets rättsverkningar och även om förhållandet mellan föräldrar och barn och om arv avser svenska bestämmelser.
Det kan vara lämpligt att den som avser att ingå äktenskap med en utländsk medborgare skaffar sig upplysningar hos advokat eller på annat lämpligt sätt om följderna i dessa avseenden av ett äktenskap.
Källa:
Familjerätt
Information om reglerna
Justitiedepartementet, 2009 

http://www.socfamratt.se/annan-familjeraett/aektenskap/1169--aektenskap-med-utlaendsk-medborgare-

--------------------------------------

2014-06-21
Näkyvä uskonto

Kaikkein eniten parjattuja maahanmuuttajia on muslimit, etenkin uskovaiset joiden vaatteista näkyy että he on uskovaisia. Häiritseekö se sinua? Miksi kaikkien maahanmuuttajien pitäisi olla juuri sinun kaltaisia, tulla sinun kaltaisiksi? Miksi et suo muiden elää, olla ja uskoa? Elät itse ja uskot tavallasi, anna siis muitten elää ja uskoa omalla tavallaan.
Uskonnon näkyvyys näyttää häiritsevän hiljaisia kristittyjä/länsimaalaisia, myös vähemmän uskovaisia ja uskottomiakin. Moni ei halua nähdä uskonnosta mitään. Esim. muslimien vaatetukseen ja etenkin musliminaisten vaatetukseen ja niqab’iin regoidaan negatiivisesti. Jopa huiviin monet reagoitsee negatiivisesti...Myös se miten rukoillaan, herättää vastenmielisyyttä esim. islamofobisten ajatuksissa, puheissa.
Uskonnollisuuden ei siis pitäisi näkyä, silloin ehkä suomalaiset, ruotsalaiset ja nuut, hyväksyisivät Islamin ja muslimit. Kristinusko hiljentynyt pohjolassa, halutaanko silloin myös että esim. Islam hiljenee kristinuskon tavoin? ..Eräät uskovaiset erottaa vaatteista. Islam kuuluu ja näkyy. Onko se outoa skandinaaveille? Miksi se on outoa? Miksi välittää toisen uskosta? Miksi puuttua toisten elämään?
Jos puhutaan Suomesta. Herää kysymys, miksi niin monet haluaa kaikkien olevan suomalaisten kaltaisia, suomalaisen näköisä, suomalaisten käytöksen omaavia, suomalaiset vaatteet, jne jne??? Miksi yritetään muuttaa kaikki kaltaisekseen? Kuuluuko se enemmistön oikeuksiin vaatia että muut muuttaisivat itsensä enemmistön kaltaiseksi? Johtuuko se ennakkoluuloista? Johtuuko se kun Suomessa on niin vähän muslimeita.
Eikös se ole etupäässä sellaiset jotka ei yhtään muslimia tunne, joilla ei ole muslimiystäviä, jotka kritisoivat muslimeja koko ajan ja haluavat mielellään esim. alistaa musliminaisen tahtonsa alle, vaatimalla huntu kieltoa? Ei, ei se ole niin.
Jokaisella on oikeus elää ja olla niin kuin itse haluaa, lakia tietenkin noudatten. Vierailta ei voi vaatia että vieraat muuttaisivat itsensä suomalaisiksi. Ruotsiin, Suomeen, kuten moneen muuhunkin valtioon, mahtuu erilaisuutta. Erilaisuus on maailman rikkautta, moninaisuutta. Jotkut sanoo, Suomi suomalaisille. Suomi on vain yksi pieni maaläntti maapallolla. Samoin Ruotsi. Maailma on kaikkien ihmisten.

------------------------------------

2014-06-28

Miksi maahanmuuttajarikollisten kansalaisuus harvoin mainitaan medioissa Ruotsissa?

Monet tälläkin foorumilla valittavat kun esim. Ruotsin media niin harvoin julkaisee maahanmuuttajarikollisen kansallisuutta. Harvat heistä tietävät miksi. En ole tällä Maahanmuuttopalstalla yhdenkään heistä mainitsevan sanallakaan totuutta siitä mistä se johtuu että useimmissa tapauksissa Ruotsin media vaikenee.

Jos tietäisivätkin, eivät varmasti kehtaa ottaa esille nämä maahanmuuttajavastaiset suomalaiset tällä palstalla.
Se johtuu siitä kun 1970 Södertäljessä suomalaiset rasistit halusi tapella assyrialaisten kanssa. Suomalainen tyttö sanoi että menkää tuonne (ravintolaan) ja ottakaa kiinni muutama mustanaama ja hakatkaa.
Suomen asialla olevat virkahenkilöt Ruotsissa sekä Suomessa olivat sitä mieltä että enää ei mainita mediassa kansallisuutta, koska sen katsottiin huonontavan suomalaisen työmahdolisuuksia Ruotsissa.
Se siis johtuu suomalaisista rikollisista, joiden takia lopetettiin kansallisuus ja nimi mainitsematta, lukuunottamatta tietenkin joissakin erittäin vakavissa tapauksissa.
Suomalaiset rikolliset Ruotsissa siis saivat aikaan sen, mitä monet rasistit/maahanmuuttajavastaiset hokee että miksi ei mainita rikollisten kansallisuuksia. Jos niin tehtäisiin, tulisi mediassa myös esille monta suomalaista nimeä, suomen kansalaisia, edelleenkin.
"Miksi Ruotsin lehdistö ei mainitse etnistä alkuperää rikosuutisoinnissa.Diplomaattina Ruotsin Suomen suurlähetystössä toiminut Risto Laakkonen kertoo YLEn radio-ohjelmassa Historiansarjoja: Raggarit, rasismi ja suomalaiset, miksi Ruotsin lehdet lakkasivat ilmoittamasta rikoksen tekijän kansalisuutta eli etnistä alkuperää vuonna 1970. Lehdet lopettivat kansalaisuuden ilmoittamisen Suomen suurlähetystön pyynnöstä. Suurelähtystö ja sanomalehtien päätoimittajat neuvottelivat tästä päätöksestä, koska Ruotsin lehdistössä oli paljon rikosuutisia, joissa kerrottiin suomalaisten maahanmuuttajien Ruotsissa tekemistä rikoksista. Tästä uutisoinnista oli Ruotsissa jo muodostunut sanaparsi "En finne igen".
Suurlähtystö vetosi lehdistöön, koska kansalaisuuden mainitseminen uutisoinnissa uhkasi vaikeuttaa suomalaisten maahanmuuttajien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa.
Pitää muistaa, että aina kun arvostellaan sitä, että lehdet Ruotsissa ja Suomessa eivät kerro rikoksentekijän etnistä alkuperää, niin lähtökohta syy tähän on alun perin suomalaisten maahanmuuttajien suojeleminen syrjinnältä Ruotsissa."
 http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisu...suutisoinnissa

Kuunnelkaa seuraava radiolähetys Suomen Ylestä.
"Historiasarjoja: Raggarit, rasismi ja suomalaiset.
Osa 1/3: Kuuma kesä Ruotsin Södertäljessä Kesäkuussa 1977 Ruotsin Södertäljessä puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja raggareiden ja maahan pakolaisina tulleiden Turkin assyrialaisten kesken. Suomessa asiasta ei syntynyt suuria otsikoita, vaikka 18-vuotias raggarikuningatar oli Suomen kansalainen ja suuri osa muitakin raggareista suomalaistaustaisia. Toimittaja Pentti Peltoniemi."
http://areena.yle.fi/radio/1448646

Miten Suomen media tekee, sitä en tiedä, mainitseeko kaikkien ulkolaisten rikollisten kansalaisuuden?
Ruotsi aikoinaan halusi avustaa suomalaisia, jotta suomalaisten maine ei meni pahaksi noitten suomalaisten rikollisten takia.
Eikös ollutkin hyvin tehty. Noja, suomalaiset sitä vaati ja ruotsalaiset suostui. Tämä on siis se historiallinen pohja minkä takia Ruotsin media useimmiten vaikenee rikollisten kansallisuuksista. Sillä alituinen suomalaisrikolliset mediassa, tai alituinen marokkolaisrikolliset mediassa, ja niin edelleen, huonontaisi tavattoman paljon eri ryhmien elämää Ruotsissa, kansat helposti leimattaisiin rikollisiksi, jopa puolestaan hankaluuttaisi ihmisten elämää, viattomien elämää.
Nyt kun razzet foorumeilla ja blogeilla huutaa, muslimi sinne ja muslimi tännä, muslimi teki sen ja sen rikoksen, muslimi taas, ja niin edelleen, jos järkeänne osaatte käyttää, niin ehkä aavistatte miltä median kirjoitukset näyttäisi nyt jos media jatkaisi teidän tavallanne syyttämällä eri ryhmiä rikollisiksi joidenkin yksilöitten takia. Siinä suomalaisetkin saisivat Ruotsissa enemmän huonoa mainetta kun jälleen kerran kaiutettaisiin kaikissa medioissa suomaiset rikollisetkin.
Ruotsin media ajattelee ihmisten parasta, viattomien ihmisten parasta. Razzeilla sen sijaan on kova vimma leinata koko kansa rikolliseksi joidenkin yksilöitten takia.

-------------------------------------

2014-07-04
Muslimit ei ole homogen ryhmä

Muslimit Ruotsissa, kuten ei muuallakaan, ole mikään homogen ryhmä. Monet länsimaiset "Islamin ystävät" hyvin helposti niputtaa myös kaikki muslimit yhteen ja samaan pussiin ja etsivät muslimeille johtajaa tai edustajaa.
Islamofobiset Islamin- ja muslimien vastustajat puplestaan kuvittelee kaikkia muslimeja extreemeiksi jollakin tavalla ja kuvittelevat että ainoat oikeat muslimit on kirjaimellisesti uskovia, muussa tapauksessa he sanoo että ne on huonoja muslimeja....
Sanoi yksittäiset muslimit mitä tahansa itsestään ja uskostaan ja tai ei uskostaan, niin islamofobiset ei usko, ei luota siihen mitä muslimi kertoo itsestään. Tuo on inhottava tapa kohdella muslimeja, aivan kuin nuo islamofobiset kuvittelee että muslimit ei tiedä mitään uskonnosta Islam ja että muslimit ei tiedä millaisia ovat ja miten uskovat...
Muslimeista on sekä Ruotsissa ja Suomessa ja muissakin maissa tehty stereotyyppinen näkemys, ihan samoin kuin suomalaisia sanotaan juopoiksi ja puukkojunkkareiksi...niin muslimeja sanotaan terroristeiksi, raiskaajiksi, fanaattisiksi, pedofiileiksi ja niin edelleen. Tuomitaan siis joidenkin yksilöitten tekemisien ja puhumisien takia...kollektiiviunen stereotyyppinen näkemys kaikista muslimeista.
Juuri hiljattain eräässä lastenkirjassa oli Heikki hahmo, Heikki oli alkoholisti, eräät suomalaiset siitä loukkaantui. Näkyy kuitenkin olevan aivan luvallista tehdä muslimeista stereotyyppejä jotka on samanlaisia kaikki. Olisi jo aika islamofobisten aukaista silmänsä muslimien suhteen ja nähdä Islamin ja muslimien keskuudessa olevat monet erot ja opetellapuhumaan muslimeista yksilöinä.
Yhteiskunta niputtaa kaikki muslimit samanlaisiksi, samaan pussiin kaikki,
saman mallin mukaan, malli usein on ääriuskonnollinen. Osaavat ei edes erottaa shioja ja sunneja. Kummassakin on myös sisäisiä sektejä ja eroja...
silti kaikki laitetetaan samaan pussiin...etsivät edustajia muslimeille. Ruotsin intergaatioministeri myös etsii edustajaa Ruotskin muslimeille. Pääministeri istuu uskovaisten sunnien kanssa kokouksissa, etsien päätöksiä Ruotsin muslimien asioihin, aivan kuin kaikki muslimit olisi uskovaisia sunneja. Muslimi olla voi monella eri tapaa, eroja uskoissa paljon, tai ei uskoissa.
Eihän kristitykään kaikki ole samanlaisia, eivät usko samalla tapaa. Muslimeja syytetään aina kollektiivisesti, vaikka kukaan ei ole vastuussa esim. muitten teoista tai sanonoista, silti syytökset lentää jatkuvasti.
Koska aletaan ottamaan muslimit yksilöinä, ajattelevina yksilöinä?
Eikö olisi jo aika lopettaa kollektiivinen näkemys muslimeista? Uskovaisia muslimeja Ruotsissa ca 110 000. Entäs ne loput...ca 400 000 muslimitaustaista? Miten on mahdollista että islamofobiset ja myös eräät Islamin/muslimien ystävät", ei näe Islamin ja muslimien moninaisuutta maailmassa?
Lue aiheesta lisää: http://www.unt.se/asikt/debatt/musli...p-1280627.aspx

-------------------------------------

 

2014-07-07
Kohota suvaitsevaisuutta Suomessa

Eurooppa kaipaa suvaitsevaisuutta, rakkautta, rauhaa, kaikkien samanarvoisuutta.
Pois homo-viha, pois Islam-viha, pois muslimi-viha, pois suvaitsemattomuus.
Lopettakaa katsomasta omaan napaanne.
Antakaa kaikkien elää, opetelkaa rakastamaan kaikkia.
Suomi eu-valtio, silti monet syrjii maahanmuuttajia, etenkin muslimeja. Katsokaa peiliin muukalaisvihamieliset, katso sisimpääsi, tutki luonnettasi, muutu, muuta lempeäksi ja rakastavaiseksi. Nauti ja elä ja anna myös muitten elää ja nauttia elämästä.
Sopu sijaa antaa. Ilman sopua ja suvaitsevaisuutta, on tällaisia foorumin osia missä huonosti voivat muukalaisvihamieliset sylkee kärpäsiä ulos suustaan, ajattelematta miltä se tuntuisi jos he itse saisivat samanlaisen kohtelun.
Kohtele muita niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan.
Se on silkkaa pötypuhetta koko ajan haukkua muita, se johtaa epäsopuun Suomessa ja muuallakin, missä sitä tehdään, sorretaan muita ihonvärin, etnisyyden, kansallisuuden tai uskonnon takia.      

-------------------------------------

2014-07-12 
Monikulttuurinen "sardiinipurkki"

Monokulttuuri on monikulttuurin vastakohta...Sardiinit on samanlaisia...samankulttuuriset, esim. ruotsalaiset, omaavat oman kulttuurinsa monet heistä, sillä on ruotsalainen kulttuuri olemassa vaikka eräät innokkaasti kieltävätkin ruotsalaisen kulttuurin olemassa olon.
Kulttuuri on se miten kansa elää, tavat, kieli, mitä on saatu aikaan, ruoka, musiikki, rakennukset, taide, kirjallisuus, ja niin edelleen. Toisin sanoen, kulttuuria on se miten yhteiskunta toimii sillä hetkellä ja sitä kutsutaan sen maan kulttuuriksi.
Elämä kuin sardiinipurkissa on. Jokainen etsii omaa paikkaansa planeetallamme, omaa elämää. Purkinavaajia olemme itse. Avaamme maailmaa itsellemme sen mukaan mitä kykenemme. Vapaat, empaattiset avaammee purkin täysin auki, nautimme vapaudesta...
Eräät viihtyy yksinään omine mielipiteineen sardiinipurkissa, raottavat purkkia vain hyvin vähän, pelästyvät, sulkevat purkin äkkiä, eivät haluaisi laskea muita lähelleen sinne omaan sardiinipurkkiinsa, vieraat pysyköön omissa purkeissaan sanoo arat sardiinit....
Sardiinipurkki kuin valtio on. Sardiinipurkit maapallomme kaikki valtiot on. Sardiini olet sinä ja sinä… sardiinejä olemme kaikki, sardiinejakin monen kokoista ja näköistä on. Planeettamme olisi monikulttuurinen, jos planeettamme olisi yksi ja ainoa valtio. Silloin ihmiset muuttaa saa minne haluavat.
Kun purkinavaaja löydetty on, silloin purkin sardiinit pakenee/matkustaa muualle onneaan kokeilemaan, etsimään rauahallisempaa oloa itselleen.monikulttuuri siitä syntyy...silloin on kaikkien yritettävä sopeutua tilanteeseen.
Ei ole oikeudenmukaista vaatia vain maahanmuuttajia sopeutumaan. Maahanmuuttaja ei voi kunnolla sopeutua jos vanhat kansalaiset katsoo kieroon ja sortavat, syrjivät teoin ja sanoin maahanmuuttajaa. Vanhojen kansalaisten on myös sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Jos eivät sopeudu, hankaluuksia tulee olemaan.
Aihe tuli mieleeni tästä:
Elämä on kuin sardiinipurkki — kaikki me etsimme purkinavaajaa. (Alan Bennett)      

------------------------------------

2014-07-13 
Kansainvälinen elämäntyyli

Minä en ole koskaan elämäni aikana hyväksynyt toisten syrjintää, en syrji edes razzeja vaikken heidän syrjivästä ideologiasta pidäkkään. Jos syrjisin razzeja, en tänne foorumille kirjoittelisi, pysyisin tiukasti erossa, loitolla razzeista.
Muistan kun jo lapsena, koululaisena, havaitsin Suomessa sen aikaisen rasismin romaneja kohtaan. Luokallani oli romani lapsia. Vanhempani pahoinpiteli minua kun leikin romanilasten kanssa. Sain kuulla yhtä ja toista kuinka ällölttäviä romanit on. Jo siihen aikaan lapsena ollessani ymmärsin että se on väärin syrjiä muita, kukaan ei voi mitään sille mihin etniseen ryhmään on syntynyt, tai mihin vähemmistöön kuuluu.
Jo lapsesta alkoi elämäni niin että hyväksyin ihmiset, en ketään syrji. Teininä ollessani Ruotsiin tullessani, tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa, täällä oli jo 60-luvulla paljon ulkolaisia, myös pakolaisia. Liikuin kansainvälisissä piireissä. En siis hakeutunut suomalaiseen seuraan. Piirit missä liikuin, niihin kuului ihmisiä ympäri maailmaa, myös suomalaisia, romaneja ja muslimeja.
Mikäs sen ihanampaa kun ymmärtää ja kykenee arvostamaan kaikkia ihmisryhmiä. Lapseni ovat perineet kansainvälisen elämäni, tulevat myös toimeen kaikkien kanssa, missä päin maailmaa tahansa. Siitä olen todella ylpeä. Minun vanhempani eivät kyenneet saamaan minusta razzea. Minä puolestani kykenin kasvattamaan lapseni niin että heistä tuli kansainvälisiä ihmisiä.
Millainen on, miten suhtautuu erilaisiin ihmisiin, se juontuu lapsuuden kokemuksista, kasvatuksesta ja hyvyydestä, hyvyydestä kun on ymmärrystä rakastaa ihmisiä.
Minä en leimaa mitään ryhmää huonommiksi tai paremmiksi. Jokainen ihminen kaikissa ryhmissä on persoona, persoonallisine vikoineen ja hyvinä puolineen. Jokainen persoona on vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan. Kukaan muu ei ole vastuussa muitten teoista ja sanoista.
Myös muukalaisvihamieliset on vastuussa teoistaan ja sanoistaan, vaikka eivät vielä ymmärräkkään käytöksensä pahuutta.
Ihmisen usko, uskonto, ei ole jarru positiiviselle elämälle. Jos usko on positiivista, silloin on myös ihminen positiivinen ja osaa katsoa uskoaan positiivisesti, persoonallisesti tarvittaessa. Jokainen uskoo tavallaan, kenenkään ei ole pakko mukautua täysin kenenkään alamaiseksi edes uskon asioissa. Vain tyhmät tyrkyttää uskoaan fanaattisesti muille, kuvitellen vain heidän itse olevan oikeassa uskonsa kanssa.
On siis kyettävä uskomaan niin että samalla osaa rakastaa maailmaa ja ihmisiä ja Jumalaa.
Elämä on elämistä varten, mieluummin hyvää elämää. Se on hyvää elämää jos osaa elää niin että ei syrji ketään. Se että ei syrji ketään, ei merkitse sitä että esim. hyväksyisi rasismin, rikollisuuden ja muun pahan tässä maailmassa. Positiivinen elämä tuo mukanaan positiivisen luonteen, maailman pahuus ei helpolla tartu kiinni positiiviseen ihmiseen :)

------------------------------------

2014-07-19
Miksi Ruotsin lehdistö ei mainitse rikollisten etnisyyttä?

Tällaista tällä kertaa, 
Ruotsi ei enää mielellään mainitse rikollisten etnisyyttä. Vain silloin tällöin tekevät sen. Miksi? Kaikki alkoi vuonna 1977, sen jälkeen kun Södertäljessä raggarit hyökkäsi assyrier ja suryoyo kimppuun. Raggarit halusi hakata verille "mutakuonoja". Ruotsin lehdet kertoi rotutappaluista. Lehdet ei kuitenkaan kertoneet raggarien etnisyyttä.

Lehdet lopettivat kansalaisuuden ilmoittamisen Suomen suurlähetystön pyynnöstä. Suurelähtystö ja sanomalehtien päätoimittajat neuvottelivat tästä päätöksestä, koska Ruotsin lehdistössä oli paljon rikosuutisia, joissa kerrottiin suomalaisten maahanmuuttajien Ruotsissa tekemistä rikoksista. Tästä uutisoinnista oli Ruotsissa jo muodostunut sanaparsi "En finne igen".
Suurlähtystö vetosi lehdistöön, koska kansalaisuuden mainitseminen uutisoinnissa uhkasi vaikeuttaa suomalaisten maahanmuuttajien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Pitää muistaa, että aina kun arvostellaan sitä, että lehdet Ruotsissa ja Suomessa eivät kerro rikoksentekijän etnistä alkuperää, niin lähtökohta syy tähän on alun perin suomalaisten maahanmuuttajien suojeleminen syrjinnältä Ruotsissa. 

http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisu...suutisoinnissa

Kuuntele alla oleva radiolähetys:
Historiasarjoja: Raggarit, rasismi ja suomalaiset
Kuuma kesä Ruotsin Södertäljessä Kesäkuussa 1977 Ruotsin Södertäljessä puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja raggareiden ja maahan pakolaisina tulleiden Turkin assyrialaisten kesken. Suomessa asiasta ei syntynyt suuria otsikoita, vaikka 18-vuotias raggarikuningatar oli Suomen kansalainen ja suuri osa muitakin raggareista suomalaistaustaisia. 

http://areena.yle.fi/radio/1448646

Slagsmålet mellan assyrier och raggare i Södertälje 1977
http://sv.wikipedia.org/wiki/Slagsm%...%C3%A4lje_1977

Raggarbråken på 70-talet blir radiodokumentär
http://www.hujada.com/article.php?ar=679

Bråket på Bristol - Sveriges första "raskravaller".
http://sodertaljepics.weebly.com/bra...g-bristol.html

Miten Suomen media tekee, sitä en tiedä, mainitseeko kaikkien ulkolaisten rikollisten kansalaisuuden?
Ruotsi aikoinaan halusi avustaa suomalaisia, jotta suomalaisten maine ei meni pahaksi noitten suomalaisten rikollisten takia.
Eikös ollutkin hyvin tehty. Noja, suomalaiset sitä vaati ja ruotsalaiset suostui. Tämä on siis se historiallinen pohja minkä takia Ruotsin media useimmiten vaikenee rikollisten kansallisuuksista. Sillä alituinen suomalaisrikolliset mediassa, tai alituinen marokkolaisrikolliset mediassa, ja niin edelleen, huonontaisi tavattoman paljon eri ryhmien elämää Ruotsissa, kansat helposti leimattaisiin rikollisiksi, jopa puolestaan hankaluuttaisi ihmisten elämää, viattomien elämää.
Nyt kun razzet foorumeilla ja blogeilla huutaa, muslimi sinne ja muslimi tännä, muslimi teki sen ja sen rikoksen, muslimi taas, ja niin edelleen, jos järkeänne osaatte käyttää, niin ehkä aavistatte miltä median kirjoitukset näyttäisi nyt jos media jatkaisi teidän tavallanne syyttämällä eri ryhmiä rikollisiksi joidenkin yksilöitten takia. Siinä suomalaisetkin saisivat Ruotsissa enemmän huonoa mainetta kun jälleen kerran kaiutettaisiin kaikissa medioissa suomaiset rikollisetkin.
Ruotsin media ajattelee ihmisten parasta, viattomien ihmisten parasta. Razzeilla sen sijaan on kova vimma leinata koko kansa rikolliseksi joidenkin yksilöitten takia. 

-------------------------------------

2014-07-22
Muslimeja syytetään 77% raiskauksista Ruotsissa

Ruotsalainen blogi, Pettersson gör skillnad, http://petterssonsblogg.se/2013/09/10/77-procent-av-valdtakterna-utfors-av-muslimer/, kertoo että 77% raiskauksista on muslimien tekemiä. Mistä Pettersson ahmii tietojaan? Tietenkin yhdestä muusta ulkolaisesta blogista. 
Varken Pettersson tai se ulkolainen blogi, informazionelibera. http://www.informazionelibera.info/svezia-il-77-degli-stupri-e-commesso-da-musulmani/. ei ole tietoja, mistä tulee tuo että enemmistö raiskaajista olisi muslimeja? Se ulkolainen blogi kertoo tarinansa ja Pettersson jatkaa tarinan kiertokulkua ja Maahanmuutto osassa on joku tehnyt avauksen Petterssonin tarinasta ja jatkaa jutun kiertokulkua, siis maasta toiseen, ilman että mitään lähteitä tai autenttisia ruotsalaisia tilastoja SCB tai Brå näytetään lähteinä.
Kun lähde puuttuu väitteeltä, voi aina olla aika varma että sellaista lähdettä ei ole olemassakaan. Muussa tapauksessahan nuo blogit olisi linkittäneet lähteeseen, todistaneet väitteensä. Mutta näin eivät tehneet.
Se että 77% raiskauksista olisi muslimien tekemiä, väitteeseen ei ole lähdettä, joilloin se jää väitteeksi, uskokoon se joka uskoo, jos uskoo tarinoihin joita levitellään maasta toiseen ilman autetnttista lähdettä.


----------------------------------

2014-07-26 
Kuka on uskovainen muslimi ja kuka on muslimitaustainen?

Vaikuttaa siltä että foorumilaiset syyttää kaikkia muslimeja rikollisten muslimitaustaisten tekemisistä ja sanoista.
Kuka uskovainen muslimi ja kuka rikollinen muslimitaustainen?....Foorumilla huutelevat ja raivoavat että muslimi teki niin ja muslimi teki näin.
Kuka on muslimi ja kuka ei ole muslimi?
Foorumilaiset huutelee että Islam taas ja taas muslimi.
Mikä on Islam?
Islam on uskonto.
""Islam är ett arabiskt ord och betyder underkastelse och lydnad inför Allah.
Som religion står Islam för fullständig underkastelse och lydnad inför Allah.
En annan bokstavlig mening av ordet "Islam" är "Fred/frid" och detta betyder att det bara är genom underkastelse och lydnad inför Allah, som man kan uppnå verklig frid i kropp och själ.""

""Islam är inte någon ny religion. Dess budskap och vägledning är samma budskap och vägledning som Gud uppenbart för alla sina profeter. "Säg: Vi tror på Gud och på det Han uppenbarat för oss, och på det han uppenbarat för Abraham och Ismael och Isak och Jakob och Stammarna, och på det som givet Moses och Jesus och alla andra profeter av deras Herre. Vi gör ingen skillnad på dem och vi underkastar oss Honom."
(Koranen 3:85)""
http://islamiska.org/s/bakgrund.htm
Muslimi on uskovainen.
Uskovainen muslimi noudattaa Islamia, Islamia joka ei ole fanaattinen ja toisia vainoava ja tappava. Uskovaisen tulee olla hyvä ja hyvinkäyttäytyvä.
""En muslim är en människa som frivilligt accepterar Guds högsta myndighet och som strävar efter en total omläggning av hela sin tillvaro, så att den blir i överensstämmelse med Guds uppenbarelser.
En muslim tror på det gudomliga ursprunget av alla stora religioner i världen.
Islams heliga bok förklarar att Gud uppreste profeter i alla nationer för att vägleda människorna till den sanna och rätta vägen.
En muslim måste tro på grundarna av alla Guds religioner.""

http://islamiska.org/s/bakgrund.htm
Terroristit, keitä he on?
Terroristit on aivopestyjä, eivät noudata Koraanin ohjeita. Terroristit ja muut aivopestyt islamistit, uskovat joskus kirjaimellisesti, joskus luottavat tulkintoihin.
Salafit?
Salafit on melkein kirjaimellisesti uskovia, eivät kuitekaan ole terroristejä.
Terroristit ovat eronneet maailmasta, uskovat vain väkivaltaan ja tappamiseen, ei sellaiset enää ole muslimeja.
Olisi ehkä foorumilaisten aiheellista alkaa rikosten ja terrorismin ollessa kyseessä, alkaa käytää sanaa muslimitaustainen, sanan muslimi sijasta.

------------------------------------------

2014-07-28
Kukoistaako rasismi Suomessa?

10.7.2013. Kansainväliset raportit tarjoavat usein suomalaisille mahdollisuuden röyhistää rintaa. Nyt ei ole niin.
Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komission (Ecri) tiistaina julkistaman raportin mukaan suomalaista rasismia ilmenee koulutuksessa, työelämässä, asumisessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa – eivätkä viranomaiset tee riittävästi asian eteen.
Rasistista väkivaltaa kohtaavat tyypillisimmin somalit, turkkilaiset, irakilaiset ja venäjänkieliset.
Kaikki syrjityimmät ryhmät kärsivät rasistisesta koulukiusaamisesta. Maahanmuuttajalapset joutuvat muita todennäköisemmin kiusatuiksi, mikä vaikuttaa heidän oppimiseensa.
Vähemmistövaltuutetulla on Ecrin mukaan liian vähän rahaa, valtaa ja työvoimaa. Toiminta keskittyy pääkaupunkiseudulle, vaikka syrjintää on muuallakin Suomessa.
Komissio ehdottaa ilmaista oikeusapua rotusyrjinnän uhreille. Uhrit pitävät tuomioistuimelle valittamista tehottomana.
Komissio toivoo lyhempiä käsittelyaikoja turvapaikkahakemuksille, asianmukaisia tiloja turvapaikanhakijoille ja ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten säilössä pidon mahdollisimman nopeaa lopettamista.
Poliitikkojen ei tule käyttää rasistista kieltä eikä tiedotusvälineiden lietsoa vähemmistövihamielisyyttä, Ecri varoittaa. Raportissa mainitaan esimerkiksi ilkeämielinen keskustelu romanikerjäläisistä. Komissio toivoo myös, että media yrittäisi hillitä rasistisen sisällön leviämistä verkossa.
Työryhmiä ja hankkeita riittää, mutta rasismia ilmenee silti kaikilla elämän osa-alueilla. Ellei Suomi halua profiloitua rasismin kehdoksi, on päästävä sanoista tekoihin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194825259333/artikkeli/puheenaihe+rasismi+kukoistaa+suomessa.html
Tässä pieni ja kuvaava youtube video suomalaisesta rasismista ja koulukiusaajista.
Rasismi.

 

------------------------------------

2014-08-12

Pyhiä kirjoja voi ja saa tulkita niin että on hyvä ja kaikkia rakastava ihminen

Esimerkiksi homoseksuaalisuudesta
Tiedän että sekä monet uskovaiset muslimit ja uskovaiset kristityt, tuomitsevat homoseksuaalisuuden. Mutta ettekö ole kokaan ajatelleet että teillä ei ole oikeutta tuomita ketään, eikä oikeutta syrjiä ketään, sellainen ei kuulu uskovaisen elämään.
Kun täällä on kristittyjä, sanon että kristittyjen tulisi elää Jeesuksen elämäntavan mukaan. Jeesus ei syrjinyt ketään, ei huoria eikä homoja.
Raamatussa minun tulkintani mukaan Jumala tuomitsee Sodoman ja Gomorran väkivaltaisuudet ja raiskaukset seksuaalisuudessa, mitä siellä tapahtui, eikä siis tavallista rakkaudellista homseksuaalista seksisuhdetta. Myös Koraani ottaa esille Sodoman ja Gomorran tapahtumat.
Sodom ja Gomorra tapahtumat ei kuitenkaan anna kenellekkään ihmiselle oikeuksia syrjiä ja tuomita homiseksuaalisia.
Jos joku tuomitsee, on se silloin Jumala aikanaan. Jos siis olisi aihetta tuomita.
Olen iloinen että kirkko on lopettanut homoseksuaalisten vainoamisen. Odotan saman tapahtuvan joskus myös Islamissa.
Kristillisten sektien jäsenet myös tuomitsee homoseksuaalisia.
Jokaisen ihmisen joka halveksii ja tuomitsee muita, olisi aina katsottava ensin omaan napaan ja tehdä parannuksia, lopettaa syrjintä, alkaa olemaan rakastavainen kaikkia kohtaan.
Se että uskoo uskontonsa pyhiin kirjoihin jonkin verran kirjaimellisesti, aiheuttaa aina joskus "huonoa" käytöstä, kun ihminen silloin ei ymmärrä olla ystävällinen ja rakastavainen kaikkia kohtaan, koska rakkaus häipyy ja tilalle tulee kiihkoisa mieli uskoa sanasta sanaan joihinkin pyhien kirjojen teksteistä, mutta ei kaikkeen.
Miksi rakastaa eniten sanasta sanaan uskomista, kuin että olisi Jeesuksen kaltainen ja ei tuomitsisi ketään?

------------------------------------

2014-08-25

Yksi Jumala, mutta monta eri uskontoa ja uskoa

Veljes/sisar-uskonnot, Judaism, Kristendom, Islam, sama perusta on kaikilla kolmella. Se miten ja mihin uskontoon itse kukin uskoo, johtuu jokaisesta itsestään, omasta valinnasta. On vain yksi Jumala, antoi Jumalalle minkä nimen tahansa, silti on se vain yksi ja sama Jumala ja kun se on yksi ja sama Jumala, silloin myös esim. nuo kolme veljes/sisar-uskontoa, voi sanoa olevan samanarvoisia kaikki kolme. Ei kai Jumalalla ollut tarkoitus jakaa kaiken kolmeen eri osaan ja ei varmasti laittanut ihmisten sydämeen siementä joka johtaisi siihen että jokaisen uskonnon jäsenet alkaisi pitää omaa uskoaan ainoana oikeana uskona ja tuomitsisivat muut uskot vääriksi. Ei, ei Jumala sellaista tehnyt. Se on ihmiset kun sellaista tekee.

Jumala menee sen mukaan, mitä meillä on sydämessämme, eli kuinka voimakkaasti uskonnollinen tai uskova ihminen on, vain luoja voi tietää, ei me. Vain sen tähden että henkilö paastoaa, rukoilee ja harjoittaa uskoaan täydellisesti kuin van kykenee, tai haluaa, ei tarkoita, että hän on parempi kuin joku toinen. Voi olla, että henkilö, joka ei harjoita uskontoaan, hänellä voi olla paljon vahvempi suhde Jumalaan kuin jollakin toisella ..... Toisin sanoen. Voi valita, kuinka uskovainen haluaa olla, vahvuudella uskossa ja suheella ja uskolla Jumalaan.

Usko on sisäistä rauhaa, iloa ja turvallisuutta. Usko Jumalaan. Nauttii elämästä, mutta usko Jumalaan tekee myös tuntemaan onnellisuutta ilman ylellisyyttä, rahaa, tai vastaavaa. Jokapäiväisessä elämässä, se on opas ja ohjausta. Elämä on helppoa ja turvallista elää, kun elää uskonsa mukaa. Sääntöjä tai neuvoja, jotka tekevät elämästä helpompaa ja huomaa kuinka loogista se on, kun alkaa elää sitä. Oikeuksia on naisena, jotka helpottaa, esimerkiksi taloudellisesti ja perhe-elämässä. Kehittää mielen ja aivot. Täytyy ajatella ja pohtia asioita, jotka ovat suurempia kuin mitä näkee edessään. Se ei ole niin, että vain seuraa kaikkea suoralta kädeltä, täytyy käyttää järkeä, ymmärrystä. Oppinut hyväksymään toiset. Mutta myös seistä sen takana kuka on ja mitä ajattelee.

Islamissa on tärkeää olla sekoittamatta hadith ja Koraani. Hadith on kirjoitettu profeetan aikana ja jälkeen päin, hyvin kauan sitten (Jumala häntä siunatkoon), kuvaavat paljon, mitä profeetta teki, mitä hän sanoi, että hänellä oli parta, jne .. Kaikken tuon on kirjoittanut ihmiset, jotka elivät tuolloin kauan sitten. Se on vähän erilaista, miten paljon ihmiset seuraavat hadith. On paljon ihmisiä, jotka näkee Jumalan sanan olevan tärkein ja se on Koraani. Täytyy pitää mielessä, että jos on lukenut paljon islamista, että se ei kaikki ole lähtöisin Koraanista. Sanotaan, että monet vanhat hadith, ovat ihmiset kirjoittaneet, jotka elivät Profeetan aikana ja jälkeen päin.

Myönteistä, siis positiivista uskossa on että on säilytetty hienoja perhearvoja, ketään ei jätetä. Kaikki pitävät hulta toisistaan, auttavat toisiaan, kuten perheen tulee tehdä. Parhaita uskossa on että se on uskonto, joka on aina mukana, joka päivä, ei vain sydämessä, käytännössä joka päivä rukouksen kautta.

Koska esim. Koraania ei ole muutettu, Siksi Islam on positiivinen, se ohjaa läpi elämän niin, että elää ja on hyvä ihminen, hyvällä tavalla. Elämä todella muuttaa suuntaa, kun on kääntynyt, palannut takaisin Islamiin, se on parasta mitä ihminen voi tehdä. Mutta järkeä ja ymmärrystä on siis käytettävä, jotta olisi hyvä ihminen.

Täällä on kirjoitus missä eräs imaami selittää hienosti Islamin positivisuutta ja suvaitsevaisuutta ennen vanhaan. Ja niinhän sen täytyisi olla myös tänä päivänä, elää hyvyydessä Jumalan sanan mukaan. http://fragaimamen.se/lar-koranen-ut...-icke-troende/

PS. tulee arvostaa kaikkia uskoja, jos uskoo hyvää ja on positiivinen sanoissaan ja teoissaan. Pitää aina muistaa että ei kaikki jotka huutavat Jumalaa ja Jumalan nimiä, toimi positiivisesti ja Jumalan sanan mukaisesti.

---------------------------------------

2014-09-15

Miten rasismia vastustetaan

Kukin valtio omalla tavallaan vastustaa rasismia. Miten vastustaa Suomi rasismia joka kohdistuu maahanmuuttajiin ja romaneihin?
Ruotsissa valtio vastustaa rasismia, esim. kaikki puolueet i riksdagen vastustaa sd'tä, pitävät sd syrjässä kaikesta ja eivät halua neuvotella sd kanssa.
Enemmistö Ruotsin kansasta haluaa että puolueet eivät anna valtaa ja mahtia sd'lle.
Majoriteten vill stänga SD ute
http://www.aftonbladet.se/nyheter/va...cle19519803.ab
Puolueet on jo vuodesta 2010 lähtien pitänyt sd'n syrjässä kaikesta. Muut puolueet äänestää tärkeissä asioissa niin että sd äänillä ei ole mitään merkitystä ja sanovat tekevänsä näin vaalinen jälkeen myös....Valtamedia on ottanut pois mahdollisuuden kommentoida artikkelejä melkein kokonaan. Ei haluttu että lehtien kommentit olisi liattu rasistisilla viesteillä. Täällä Ruotsissa on niin että lehdet on vastuussa mitä heidän lehdissä kirjoitellaan. Kun rasistit ei lopettaneet vihaviestejään, siihen tehtiin stoppi...Viimeistä huutoa vastustaa rasismia on se että researchgruppen ja lehdet yhdessä paljastaa politiikkoja jotka anonyymisti kommentoi hat-rasisti-lehdissä kuten esim. exponerat, avpixlat ja friatider. Kuvat ja nimet julkisuuteen valtamediassa, useimmiten silloin nuo sd politiikot sulkee kontonsa noissa paikoissa ja useimmat heistä ei uskalla seisoa sanojensa takana kun TV ja valtalehdet käy haastattelemassa heitä.
ja Researchgruppenilla on kaikki tieto Flashback foorumin käyttäjistä ja nyt lehtien kanssa suunnittelevat paljastavansa politiikot jotka anonyymisesti kirjoittaa siellä rasistisesti.
Researchgruppen: "Vi har tillgång till Flashbacks databas"
http://www.dagensmedia.se/nyheter/di...cle3846958.ece
Näin Ruotsissa. Täällä kitketään rasistiset politiikot pois, sillä jos rasisti-politiikot laitetaan hiljaisiksi, voi gräsrötterna, siis huutelevat rastin poikasetkin hiljentyä hieman tai ainakin alkaa ajatella että miksi he on rasisteja?
Miten Suomessa?
Jos Suomi vastustaa rasisteja, niin millä tavalla? Ja miten rasistit suhtautuvat siihen että heidän rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja vihaa muslimeja kohtaan ei hyväksytä? Tai onko rasismi avoin ja suvaittu Suomessa?

------------------------------------

2014-09-19

Miten Suomen islamisaatio etenee? :)

Miten Suomen islamisaatio etenee? Joko olette saaneet sharialait Suomen lakien sijasta? :) Oletteko jo muslimien omaisuutta? :D
Mikä on islamisaatio Suomessa? Mitä se on ja miten se esiintyy?
Miksi ette anna muslimien olla rauhassa ja elää elämäänsä? 
Voitte myös itse elää elämäänne ja jäättää muut rauhaan.
Kaikkien ei tarvitse uskoa samalla tavalla kuin juuri sinä tai sinä. Älkää tuputtako uskoanne ja elämäntapojanne muille. Opetelkaa elämään ja antakaa muittenkin elää ja eläkää sovussa toisten kanssa.

------------------------------------

2014-09-20
Modermit muslimit, plus syvästi uskovaiset muslimit.....

Aikani kuluksi tämä tänne....  ;)
Monella taholla länsimaissa puhutaan ja kirjoitellaan vain muslimeista terroristeina, fanaattisesti uskovaisina, joiden olisi pakko noudattaa Koraanin jokaista sanaa ja hadither jokaista sanaa, omassa elämämässään.
Monikaan ei näytä ymmärtävän että useimmissa muslimimaissa on ihan tavallisia ihmisiä, aivan kuten länsimaissakin. On ravitoloita, klubeja, tanssipaikkoja, musiikkia ja tanssia. Silti he on muslimeja, modermeja muslimeja, joille Islam on uskonto, mutta ei fanaattinen kirjaimellisesti uskominen. Kuten olen sanonut aikaisemmin, uskomisessa on eroja. Ihminen voi olla muusikko, laulaja, laulajatar, tanssija vatsatanssija vähissä vaatteissa, mutta silti he voi uskoa hieman uskontoonsa ja ovat muslimeja.
Palstan islamofoboikot puhuu muslimeista ganaattisina kirjaimellisesti uskovina, eivät varmasti ole koskaan esim. vierailleet maissa kuten Egypten, Libanon, Syrien ja niin edelleen. 
Ettekö tiedä että on muslimilaulajia ja muslimilaulajattaria ja vatsatanssijoita, silti he on muslimeja, mutta eivät ole kirjaimellisesti uskovia.
Loppujen lopuksi kirjaimellisesti uskovia muslimeja maailmassa on aika vähän. On aika outoa että länsimaalaiset islamofoobikot haluaa kaikkien muslimien olevan kirjaimellisesti uskovia. Onko se jotain pakonomaista leimaamista? Jos leimaavat muslimit fanaattisiksi uskovaisiksi, silloin tuntevat itse olevansa parempia kuin muslimit.
Matkustakaa Libaniin ja Egypten esimerkiksi, tutkikaa asiaa, tulette huomaamaan että monet on erittäin modermeja, mutta ei aivan samalla tavalla kuin ehkä länsimaissa, johtuen kulttuurien eroista.
Minä olen kyllästynyt lukemaan islamofobisten uikutuksia, siksi en paljoakaan enää vastaile uikuttajille, kirjoitan itse jotain avauksiin, tai teen itse avauksia, en lue enää kaikkea uikutusta mitä islamofoobikot kirjoittelee, he saa jatkaa elämistään mielikutusmaailmoissaan, he ansaitsee sen, ovat ansainneet elää unelmissaan kauheista muslimeista. Heiltä puuttuu näkemys maailmaan, ja sitä näkemystä maailmasta ei saa istumalla Suomessa tietokoneen edessä kirjoitellen mielikuvitusksiaan meistä muslimeista. :) Täytyy matkustella ja tutustua maailmaan jotta oppisi maailman tuntemaan.

-----------------------------------

2014-10-06
Muslimit on erilaisia, ihan niin kuin muutkin ryhmät..


Muslimeja on moneksi...erilaisia...on hullua leimata kaikkia muslimeja terrorismille alttiiksi. ..muslimeja yleensä lännessä ivataan ja pilkataan ja nuoret länsimaalaiset lallattelevat poikaset valittaa suuri äänisesti ja kertoilevat kuvitelmiaan totuuksina. Onneksi kukaan ei luota lallatteleviin poikasiin  Se mikä puuttuu heiltä, on maailman tunteminen, ihmisten tunteminen, sosiaalinen elämä eri kulttuureissa, vajaa tieto ja niin edelleen.

Se on niin että esim. terroristi-värvääjät on hyvin tarkkoja, keitä he houkuttelee mukaansa...he haluaa heikkoja ihmisiä...he etsii heikkoja ihmisiä...Miksi? koska heikot ihmiset on helppo puhua ympäri...aivopestä...heikot ei tiedä paljoa uskonnostaan...siksi heitä on helppo huiputtaa.

Aivan samalla tavalla kuin isot pojat kirjoittelee netissä islamofobistaan ja nuoret poikaset uskoo joka heidän sanaan ja tulevat islamofobisiksi, haters, aivopestyiksi heikkoutensa takia.

De som rekryteras handplockas. IS är oerhört noggranna vilka de väljer ut, enligt Magnus Ranstorp.
Magnus Ranstorp pekar ut Göteborg som ett centrum för rekrytering och menar att Islamiska Statens rekryterare siktar in sig på svaga individer och utnyttjar deras okunskap om islam.
''IS tar passen ifrån dem och behåller dem. Det ska till exceptionella omständigheter för att de ska få resa tillbaka"

http://www.expressen.se/nyheter/jag-...ler-reser-ner/

Muslimit ihan samalla tavoin kuin esim. suomalaiset, on muutama extreemi-uskovaisia...sitten suurempi ryhmä jotka uskoo maltillisesti...mutta suurin osa muslimeista on ihan tavallisia, uskovat yhtä vähän kuin esim. suomalaiset kirkkoon kuuluvat tapa-kristityt...

Monella taholla länsimaissa puhutaan ja kirjoitellaan vain muslimeista terroristeina, fanaattisesti uskovaisina, joiden olisi pakko noudattaa Koraanin jokaista sanaa ja hadither jokaista sanaa, omassa elämämässään.

Monikaan ei näytä ymmärtävän että useimmissa muslimimaissa on ihan tavallisia ihmisiä, aivan kuten länsimaissakin. On ravintoloita, klubeja, tanssipaikkoja, musiikkia ja tanssia. 

Kuten olen sanonut aikaisemmin, uskomisessa on eroja. Ihminen voi olla muusikko, laulaja, laulajatar, tanssija vatsatanssija vähissä vaatteissa, mutta silti he voi uskoa hieman uskontoonsa ja ovat muslimeja.

Ettekö tiedä että on muslimilaulajia ja muslimilaulajattaria ja vatsatanssijoita, silti he on muslimeja, mutta eivät ole kirjaimellisesti uskovia ja tai ovat tapa-muslimeja samalla tavoin kuin monet suomalaiset on tapa-kristittyjä vain.

Matkustakaa Libanoniin ja Egypten esimerkiksi, tutkikaa asiaa, tulette huomaamaan että monet on erittäin modermeja, mutta ei aivan samalla tavalla kuin ehkä länsimaissa, johtuen kulttuurien eroista.

-------------------------------------

2014-10-09

Kristityillä ja muslimeilla samoja uskonnollisia tapoja 

Usein kuulee ja lukee väitettävän että Kristinuskossa ja Islamissa ei ole mitään samankaltaisuutta. He jotka niin sanoo, eivät oletettavasti tunne tarpeeksi paljon Islamia tai Kristinuskoakaan.
Arvoisat uskonto-osion kirjoittajat, löydättekö yhtään samankaltaisuutta?
Uskaltaako kukaan etsiä yhtäläisyyksiä?
Tämä on positiivinen aloitus aiheesta jossa on paljon samankaltaisuutta. Jospa jätettäisiin negatiivisyys hetkeksi pois ajatuksista ja lempeästi etsimme jotain positiivistä ja samankaltaisuutta kristittyjen ja muslimien uskonnollisissa rituaaleissa/tavoissa 
Kiitän etukäteen heitä jotka pysyvät hyvyyden tiellä positiivisinä, jos heitä ilmestyy tähän avaukseen. 
Voi kuitenkin käydä niin että aloitukseni ei kiinnosta ketään, sillä olen huomaavinani että Islamia ja muslimeita, haluaa useimmat kirjoittajat vain keskustella negatiivisesti ja enemmistö on hiljaa, siis ei kiinnosta 
En pahastu jos aihe ei ketään kiinosta.

Tässä yksi yhtäläisyys.

Muslimer ja kristityt tekee eräitä samoja liikkeitä rukoillessaan. Rukouksen monia liikkeitä Raamatussa:

heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili (Matteus 26:39)

Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan (1 Mose 34:8)

Mooses ja Aaron menivät kansanjoukon luota pyhäkköteltan ovelle ja painoivat kasvonsa maahan. (4 Mose 20:6)

Abram heittäytyi kasvoilleen, (1 Mose 17:3)

Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka (Joshua 5:14)

Sitten he heittäytyivät polvilleen ja rukoilivat Herraa kasvot maahan painettuina. (Nehemiah 8:6)

Sitten he heittäytyivät polvilleen ja rukoilivat Herraa kasvot maahan painettuina. (1 Timotheosbrevet 2:8)

Ahab meni aterioimaan. Mutta Elia nousi Karmelille, kumartui maahan ja painoi kasvonsa polviensa väliin. (1 Konungaboken 18:42)

---------------------------------

2014-10-25

Rasismi

Jälleen kerran.......

Tietämättömyys synnyttää pelkoa ja tunteen ylemmyydestä: oman elämäntapa koetaan muita paremmaksi. Ylemmyydentunne, tietämättömyys ja pelko yhdistettynä ihmiselle varsin luontaiseen ennakkoluuloisuuteen voi pahimmillaan johtaa rasismiin.
Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.
- Rasismin tutkijoiden mukaan julkisessa keskustelussa tulisi keskittyä siihen, onko jokin toiminta tai keskustelu epäkunnioittavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa ja mikä vaikutus sillä on yksilöihin.
- ...jokainen meistä voi kysyä itseltään: mitä ennakkoluuloja minulla on? Olenko toiminnallani tai sanomisillani (tai joskus sanomatta jättämisilläni) joskus loukannut jotakuta? Näenkö ihmisen stereotypioiden takaa?

http://www.eirasismille.fi/mita-on-rasismi

Keihin rasismi kohdistetaan? Maahanmuuttajiin, etenkin jos on arabi/muslimi, tai romani, tai musta afrikkalainen.

Myös islamofibia on rasismia.
Islamophobia on ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä islamia ja muslimeja vastaan.Termiä on käytetty vain kymmenkunta vuotta, mutta kielteisillä asenteeilla Islamia vastaan on ikivanhat juuret. Jo 600:lla nähtiin muslimien dynastiat uhkana Euroopalle. Myöhemmin muslimit pidetään "alempiarvoisina" ja "erilaisina." Tämän päivän Euroopassa muslimit usein pidetään yhtenäisenä ryhmänä, riippumatta yksilöllisistä lähestymistavoista kulttuuriin ja uskontoon. Paljon ja yhä yleisempää negatiivisia ajatuksia siitä, miten muslimit ajattelevat ja käyttäytyvät...sellainen johtaa syrjintään ja häirintään.

------------------------------------------

2014.10-27
Extremismin puolustajille

Maahanmuuttoa Suomessa puidaan monissa eri merkeissä. Se kaikkein extreemisin maahanmuuton puiminen on se kun eräät suomalaiset ovat alkaneet syrjiä muslimeja, mutta sen sijaan he ihannoi IS terroristeja ainuina oikeina muslimeina.

Ja sitten nuo extreemit suomalaiset alkavat pelätä IS taistelijoiden takaisin tuloa Suomeen. Tuota he kuitenkin vähemmän kirjoittelevat. Heidän suurin himo on kompata, olla mukana parantamassa IS asemaa maailmalla, auttamalla, yrittämällä levittää harhaa, heidän mieikuvitusta että IS on ainuita oikeita muslimeja.

Tuntuu hurjalta ajatella että siellä Suomessa on suomalaisia jotka IS ja al-Qaeda terroristien tavoin ajattelevat että 99,9% maailman muslimeista tulkitsee uskontoaan väärin ja että että vain pieni ripe, noin 0,00001% on oikeita muslimeja joilla on oikea uskonto.

Nuo suomalaiset jotka sanoo IS terroristeja oikeiksi muslimeiksi ja suurta massaa muslimeista, ei muslimeiksi, on hyvin extreeminen ajattelu noilta suomalaisilta. He on samanlaisia ajatuksiltaan kuin IS terroristit. Nuo eräät suomalaiset on myös hyväksyneet IS tulkinnan ainoaksi oikeaksi.
Järkevän ihmisen pitäisi työntää pois tuollaiset suomalaiset lähettyviltään, hehän on extreemejä terrorismia kannattavia ja ovat vajonneet IS joukkoihin kun hyväksyvät terroristien tulkinnan.

Noita extreemejä eräitä suomalaisia ei käännytetä pois extreemeistä ajatuksista yhtä vähän kuin IS terroristeja käännytetään pois. Kummallakin ryhmällä on väärä extreeminen tulkinta. Joka puolella maailmaa on muslimi oppineet tuominneet IS väärän tulkinnan levittäjiksi, extreemeiksi ja pahoiksi. Kuinka on mahdollista että eräät suomalaiset laulelee aamusta iltaan foorumeilla kuinka he on samaa mieltä IS kanssa. Ovat siis yhtä IS kanssa, hyvksyvät IS oikeaksi muslimeiksi ja suuren massa muslimeja sanovat että ne ei ole muslimeja.

Myös se seikka kun hörhöt näkee terroristeja joka puolella, melkein jokaisessa muslimissa, eivät osaa nähdä muslimien moninaisuutta maailmassa, osoittaa heidän harhaluulojen suuruuden.

Miksi Suomessa saa nuo extreemistit puolustaa IS ja laulaa vihaa ja kuvitelmiaan IS ainuita oikeita muslimeja? Meinataanko että kunhan aikansa hörhöilevät, niin siitä aikuistuvat jonkun vuoden kuluttua???

He jotka haluaa, voivat ottaa tämän litaniani provona. Totta kai extreemit hermostuu kun heidän komppaamaa ideologiaa kritisoin.

Se on vaarallista tuo eräitten extreemisten hörhösuomalaisten samanhenkisyys IS terroriseja komppaamassa, puolustamassa. Tämän takia minä en puutu noitten hörhöjen kirjoituksiin enää paljoakaan. Hörhöt elää omissa mielikuvitusmaailmoissaan. Toivon kuitenkin että te eräät suomalaiset jotka olette antautuneet terroristien tukijoiksi internetissä, viisastuisitte joskus.

-------------------------------