Minä, itse ja minuus

Jos uskon itseeni, saan ennen pitkää myös voimaa sen tekemiseen, vaikka alussa olisin voimaton.
— Mahatma Gandhi

Tartu tilaisuuteen: karta kuitenkin pahaa äläkä häpeä itseäsi.
— Sirakin kirja 4:20

Herrasmies etsii asioita itsestään, alempiarvoinen mies muista.
— Kungfutse

Olosuhteet eivät tee minusta mitä olen, ne paljastavat, kuka minä olen valinnut olevani.
— Wayne W. Dyer

Vain sen, jolta puuttuu itsetunnon selkäranka, täytyy turvautua suosion kainalosauvoihin.
— V. A. Koskenniemi

Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja.
— Oscar Wilde

Umuntu ngumuntu ngabantu. (Ihminen on ihminen toisten ihmisten kautta.)
— Zulunkielinen sananlasku

Älä koskaan ajattele, ettet ole kyllin hyvä. Uskon, että ihmiset arvostavat sinua oman mittapuusi mukaan.
— Isaac Asimov

Se mitä on takanamme tai edessämme, on pientä verrattuna siihen, mitä on sisällämme.
— Ralph Waldo Emerson

Ole aina mieluummin ensiluokkainen versio itsestäsi kuin toisen luokan versio jostakusta muusta.
— Judy Garland

Jos hallitset muita, sinulla saattaa olla valtaa, mutta jos hallitset itsesi, olet vielä mahtavampi.
— Laozi

Johtajan ainoa tehtävä on saada muut loistamaan.
— Olli Lipsanen

Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku.
— Sokrates

On kahdenlaisia ihmisiä – niitä jotka huoneeseen astuessaan sanovat "Tässä minä nyt olen!" ja niitä, jotka saapuessaan sanovat "Siinähän te olettekin".
— Frederick L. Collins

Ennen kuin arvostat itseäsi, et arvosta aikaasi. Ennen kuin arvostat aikaasi, et tee sillä mitään.
— M. Scott Peck

Olla oma itsesi maailmassa, joka yrittää jatkuvasti tehdä sinusta jotakin muuta, on suurin mahdollinen saavutus.
— Ralph Waldo Emerson

Parempi että sinua vihataan, koska olet oma itsesi, kuin että sinua rakastetaan, koska sinua luullaan joksikin toiseksi.
— André Gide

Sanokaa minulle, voiko sellainen ihminen, joka vihaa itseään, rakastaa toista. Voiko itsensä kanssa riitelevä ihminen sietää toista? Voiko kukaan, joka kokee oman minänsä harmillisena ja vaivalloisena, tuottaa toiselle nautinnon iloa?
— Filosofi Erasmus Rotterdamilainen

Kun lopulta hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ei ehkä enää olekaan sellainen.
— Jarmo Somppi

Menin itseeni. Oli ahdasta. Tulin pois.
— Torsti Lehtinen

Tavallisin kärsimyksen muoto on olla tietämätön siitä, kuka olet.
— Filosofi Søren Kierkegaard (1813-1855)

Velvollisuus itseä kohtaan on pyhin ja ensimmäinen: sitä seuraavat kaikki muut velvollisuudet.
— Runoilija Eino Leino (1878-1926)

Maailman helpoin asia on olla oma itsensä. Maailman hankalin asia taas on olla jotain, mitä muut haluavat sinun olevan. Älä anna heidän saattaa sinua siihen tilanteeseen.
— Kirjailija Leo Buscaglia

Ihmisen todellinen täydellisyys ei ole siinä mitä hänellä on, vaan siinä mitä hän on. Minkään ei pitäisi tehdä ihmiselle harmia kuin hän itse. Minkään ei pitäisi riistää ihmistä ollenkaan. Ihmisellä on se mitä hänessä on. Kaiken ulkopuolisen pitäisi olla merkityksetöntä.
— Kirjailija Oscar Wilde (1854-1900)

Minuus on lopullinen mysteeri. Kun ihminen on onnistunut punnitsemaan auringon, mittaamaan kuun kulun ja kartoittamaan seitsemät taivaat tähti tähdeltä, jää silti vielä jäljelle oma minuus.
— Kirjailija Oscar Wilde (1854-1900)

Toisista tuli sodan jälkeen puliukkoja, toisista maistereita. Se oli itsestä kiinni ihan kaikki.
— Sotakamreeri Reino Lehväslaiho

En ole olosuhteideni luoma. Olen valintojeni luoma.
— Stephen Covey

Älä kato ittees, kato taivasta.
— Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoitaja

En aio olla alaviite jonkun toisen elämässä.
— Kirjailija Martha Gellhorn (1908-1998)

En ole se mitä minulle tapahtui, olen se mitä valitsen olevani.
— Psykoanalyytikko Carl Jung (1875-1961)

Kaksi asiaa määrittävät sinut. Kärsivällisyytesi kun sinulla ei ole mitään ja asenteesi kun sinulla on kaikki.
Kuinka voisin tietää kuka olen ennen kuin näen mitä teen? Kuinka voisin tietää mitä arvostan ennen kuin näen mihin kuljen?
— Psykologi Karl Weick

Emme näe asioita niin kuin ne ovat, vaan niin kuin me olemme.
— Kirjailija Anaïs Nin (1903-1977)

Ihmiset eivät häpeä ajatella hävyttömiä ajatuksia, mutta he häpeävät ajatusta, että joku saattaa uskoa heidän ajattelevan hävyttömiä ajatuksia.
— Filosofi Friedrich Nietzsche (1844-1900)

Ihmiset ovat naurettavia vain kun he haluavat näyttää muulta tai olla muuta kuin ovat.
— Kirjailija Giacomo Leopardi (1798-1837)

Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua, paitsi sinä itse.
— Kirjailija Paulo Coelho

Minut kasvatettiin vaistoamaan, mitä minulta odotettiin ja olemaan odotusten mukainen. Meni kauan ennen kuin opin olemaan arvioimatta itseäni jonkun toisen silmin.
— Näyttelijä Sally Field

Kun etsii toisten parasta, löytää omansa.
— Filosofi Platon (427–347 eKr.)

Sinulla on ongelma: kuinka aiot käyttää tämän ainoan, kallisarvoisen elämäsi, joka sinulle on myönnetty? Aiotko tuhlata sen yrittämällä näyttää hyvältä ja luoda illuusion, että hallitset olosuhteitasi vai aiotko maistaa elämää, nauttia siitä ja selvittää kuka todellisuudessa olet?
— Kirjailija Anne Lamott

Rakasta itseäsi tarpeeksi asettaaksesi rajoja. Aikasi ja voimasi ovat arvokkaita. Saat itse valitset kuinka käytät ne. Sinä opetat muita kuinka sinua tulee kohdella päättämällä mitä hyväksyt ja mitä et.
— Muusikko Anna Taylor

Miksi yrität niin kovasti sulautua joukkoon, kun sinut on luotu erottumaan?
Kun emme enää kykene muuttamaan tilannetta, meidät haastetaan muuttamaan itsemme.
— Psykiatri Viktor E. Frankl (1905-1997)

Oikea elämä on epävarmaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Se on aika ajoin käsittämättömän rankkaa — ja siksi niin rikasta. Oikea elämä tapahtuu myös pääosin itseni ulkopuolella.
— Yritysjohdon valmentaja Isa Merikallio, Vilpittömästi välinpitämätön